Kuva: Senja Rapila

Jyry, 32, on heteromies, joka pukeutuu välillä naiseksi - "Minulla on seksikäs olo drag queenina"

30.08.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Jyry Rautavirta on poikkeus homovaltaisessa drag-harrastajajoukossa. Kun hän esiintyy julkisesti naisena, hänen koko persoonansa muuttuu.

Mustaa treenikassia kanniskeleva Jyry Rautavirta, 32, on tummissa vaatteissaan ja lippalakissaan kuin kuka tahansa salille suuntaava nuori mies. Paitsi että mies ei ole menossa salille, eikä hän kohta ole enää varsinaisesti mieskään. Pian hänestä kuoriutuu viekoittelevan seksikäs Bobbi Kane, yksi hänen luomistaan drag queen -hahmoista.

Bobbi Kane loihditaan tällä kertaa eloon helsinkiläisbaari Dubrovnikissa, jonka lavalla Rautavirta on aiemmin esiintynyt. Rautavirta ottaa treenikassista esiin meikkiarsenaalinsa, ja muuntautumisleikki voi alkaa. Mies riisuu paidan pois, istuu alas ja aloittaa meikkaamisen tottunein elkein. Noin kolme vuotta sitten, kun Rautavirta alkoi tutustua drag-kulttuuriin ja meikkasi itseään ensimmäistä kertaa, hänellä ei ollut hajuakaan, miten meikata.

- Olen katsonut jälkikäteen kuvia ensimmäisistä meikeistäni, niin aika hirveäähän se jälki oli, Rautavirta sanoo.

Mies ei kuitenkaan joutunut luottamaan opintaipaleellaan pelkkään mututuntumaan ja YouTube-tutoriaaleihin. Hänellä oli alusta alkaen tyttöystävä tukenaan.

- Hän sanoi, että minulle drag-meikkaamisen harjoittelu on helpompaa kuin naisille, koska minun ei tarvitse opetella pois mistään normaalista tavasta meikata.

(kuva: Senja Rapila)

Heterona homovaltaisessa maailmassa

Vaikka monelle drag tuo mieleen vain miehet mekoissa, käsite on paljon laajempi. Dragissa on kyse laajemmin sukupuolella leikittelystä ja roolien ottamisesta. Drag ei ole pelkästään miesten juttu, vaan myös naiset voivat luoda omia drag-persooniaan joko mieheksi pukeutumalla (drag king) tai päinvastoin naiseutta korostamalla. Drag on ytimeltään queeria, eli sukupuolinormeja kyseenalaistavaa toimintaa, ja harrastajien joukossa on myös ihmisiä, jotka eivät luokittele itseään kaksinapaisen sukupuolikäsityksen mukaan. Eli yksinkertaistaen: dragilla on erittäin monimuotoinen harrastajajoukko. Juuri queerin luonteensa vuoksi drag mielletään kuitenkin erittäin vahvasti homokulttuuriin kuuluvaksi, ja drag-kulttuurin perustan luovatkin homomiehet.

Jyry Rautavirta on heteromiehenä poikkeus drag-harrastajien joukossa. Vielä poikkeuksellisemmaksi hänen tilanteensa tekee se, että hän harrastaa dragia yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Rautavirta kokee, että hänet on otettu hyvin vastaan homovaltaisessa yhteisössä. Ulkopuolista oloa hänelle ei ole missään kohtaa tullut.

- Ensireaktio on ollut positiivisen yllättynyttä. Aika harva heteromies tekee tätä, joten onhan se positiivista, kun rikotaan muureja sukupuolikäyttäytymisessä.

Rautavirta ei usko tiukkaan seksuaalisuuden lokeroimiseen homo-, hetero- ja bi-laatikoihin, vaikka itsensä heteroksi mieltääkin. Hän uskoo, että ihmiset viehättyvät tietyistä piirteistä, joita voi löytää minkä sukupuolen edustajasta hyvänsä.

Bobbi Kanen rakennusaineksia (kuva: Senja Rapila)

Miksi drag queenina esiintyminen sitten on suurelle heteromiesjoukolle täysin mahdoton ajatus? Mitä normeja vastaan se sotii? Leena-Maija Rossi, sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Lapin yliopistosta, väittää, että miehet ovat oppineet kulttuurissamme ottamaan etäisyyttä kaikkeen feminiiniseksi miellettyyn toimintaan ja itseilmaisuun. Tähän normiin ei oikein sovi se, että mies pynttäytyy supernaiselliseksi drag queeniksi.

- Heterokulttuurin normeihin länsimaissa on pitkään kuulunut kaiken feminiiniseksi mielletyn karsiminen "tosimiehen" tai "normaalin miehen" ideasta. Tästä kertoo esimerkiksi miesten vaatetuksen koodaaminen maskuliiniseksi ja miesten suhtautuminen vaikkapa tunteiden osoittamiseen tai miestenväliseen ruumiilliseen läheisyyteen, Rossi sanoo.

(jatkuu seuraavalla sivulla)

Kilpailut

Uusimmat