Kuva: YouTube

Parhaat ystävykset saivat kuulla olevansa sisaruksia - ulkonäkö sai epäilykset heräämään

02.08.2018 15:15 - Katariina Auvinen

Venäläiset ystävykset saivat järkyttävän tiedon televisiolähetyksessä.

Venäläisessä televisiosarjassa nähtiin tunteellinen jakso, kun kaksi ystävystä paljastui sisaruksiksi keskenään. Sarjassa paljastetaan DNA-testien avulla sukujuuria. Svetlana Gachegova ja Ekaterina Naidenko ovat molemmat 28-vuotiaita ja heistä tuli jo nuorena ystävyksiä keskenään. Gachegova ystävystyi erityisen hyvin myös Naidenkon isosiskon kanssa.

He molemmat kasvoivat perheessä, jossa oli muitakin sisaruksia. Naiset kuitenkin tunsivat itsensä ulkopuoliseksi aina välillä. Erityisesti tämä näkyi Naidenkon perheessä, missä kyläläiset avoimesti kertoivat hänen isälleen, ettei Ekaterina todellakaan voi ulkonäön puolesta olla hänen tyttärensä. 

- Minulle kerrottiin myös, etten ole yhtään samanlainen kuin äitini. Se ei haitannut minua, koska rakastin äitiäni, Naidenko kertoo ohjelmassa. 

Gachegova kuitenkin tunsi, että epäilykset kaiversivat hänen mieltään ja hän päätti ottaa yhteyttä televisiosarjaan, joka tutki ihmisten sukujuuria. 

Kun järkyttävä totuus selvisi ystävyksille, iloinen yllätys vaihtui pian suruun ja järkytykseen. Kävi ilmi, että samana päivänä syntyneet vauvat olivat vaihtuneet sairaalassa, jonka vuoksi naiset oli kasvatettu väärissä perheissä. Gachegovan kasvattivanhemmat olivat valitettavasti menehtyneet, joten he eivät koskaan saaneet tietää totuutta. 

- Olen ollut todella surullinen DNA-testin paljastumisen jälkeen, koska en ole sukua sisaruksilleni. Haluaisin vain unohtaa koko asian, Gachegova kertoo Metro-julkaisun mukaan. 

Naiset aikovat nyt edetä oikeustoimiin sairaalan huolimattoman teon vuoksi. 

Lue myös: Kuopukset ovat tutkitusti vanhempien suosikkeja - suosimisella positiivisia vaikutuksia

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat