Albiinotyttöä haukuttiin rajuin sanoin - yksi kohtaaminen muutti itsetuhoiset ajatukset

11.06.2018 19:45 - Katariina Auvinen

Nykyisin nuori nainen työskentelee mallina.

Teini-ikä on kuluttavaa aikaa muutenkin, mutta jos sekaan lisätään vielä epävarmuus omasta kehosta sekä kiusaaminen, voi se olla äärimmäisen tuskallista. Lontoolainen Joanne Dion, 21, ajautui itsemurhan partaalle kiusaamisen vuoksi. Hän on albiino, joten hänen ihollaan ei ole väripigmenttiä. 

Tämän vuoksi hän kuuli usein olevansa valkoinen kuin kummitus, vampyyri tai muita solvauksia liittyen hänen vaaleaan ihoonsa. Molemmat Dionin vanhemmista ovat tummaihoisia, joten nuori nainen tunsi itsensä täysin ulkopuoliseksi.

Hän oli ajatellut jo itsemurhan tekemistä vakavissaan, mutta erään valokuvaajan kohtaaminen muutti hänen elämänsä täysin. Valokuvaaja pyysi ainutlaatuista Dionia osa-aikaiseksi malliksi, jolla tiellä hän on edelleen. 

Dion kertoo, että hän käänsi heikkouden hänen vahvuudekseen. Nykyisin nuori nainen tekee enemmän töitä mallina. 

- Nykyisin itsetuntoni on kasvanut jokaisen kuvaussession jälkeen. Löydän enemmän ja enemmän itsestäni asioita, joista pidän, hän kertoo.

Lue myös: Siperian lumikiksi tituleerattu albiinotyttö hurmaa maailmalla

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat