Kurvikkaaseen malliin luodut ulkonäköpaineet sairastuttivat hänet syömishäiriöön

10.05.2018 20:45 - Katariina Auvinen

Iskra Lawrence on tunnettu kurvikkaista muodoistaan, mutta hän ei toivo itseään kutsuttavan plusmalliksi.

Mallikaunotar Iskra Lawrence, 27, on tunnettu siitä, että hän kampanjoi kehopositiivisuuden puolesta. Muodokasta naista on koitettu tituleerata plusmalliksi, mutta hän ei ole sitä sietänyt. Sen sijaan Lawrence on napauttanut, ettei hän voi ymmärtää, miksi malleja edelleenkin lokeroidaan johonkin heidän kokonsa perusteella. Hän haluaa häntä puhuteltavan vain mallina. 

Lawrence on saanut kuulla jo teini-ikäisestä lähtien olevansa isompi kuin muut. Hän on paljastanut Daily Mail -julkaisun mukaan, että hänelle kehittyi syömishäiriö juuri hänen ulkonäköönsä luotujen paineiden vuoksi. 

Nainen sai potkut omasta mallitoimistostaan 15-vuotiaana, koska hän oli toimiston mielestä liian isokokoinen. 

- Se oli kieltämättä erittäin herkkää ja vahingoittavaa aikaa koettaa päästä mallimaailmaan. Kehosi käy läpi muutoksia hormonitoiminnan myötä muutenkin, joten et kaipaa todellakaan siihen ketään, joka vielä lisäisi painetta. Vyötäröni oli tuolloin 97 senttimetriä, kun mallitoimistoni olisi halunnut sen olevan 86, hän myöntää. 

Lawrence kertoi, että tapaus antoi sysäyksen hänelle syömishäiriön puhkeamiseen. Hän oli liian iskokoinen toimiakseen mallitoimistojen mielestä mallina. 

- Mutta olin toisten mielestä taas liian pieni poseeraamaan plusmallina. En vain sopinut joukkoon, hän muistelee. 

Lawrence on lupautunut kampanjaan, jossa hän auttaa muiden teini-ikäisten perheitä, jotka ovat menettäneet lapsensa syömishäiriölle. Nainen haluaa auttaa teinejä hyväksymään oman kehonsa sellaisena kuin ne ovat. 

Lue myös: Mallikaunottaresta puhuttiin plus-kokoisena - antoi jäätävän kuittauksen Twitterissä

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat