Melkein sata vuotta vanha meemi löydettiin - edelleen yhtä ajankohtainen kuin tuolloin

17.04.2018 16:15 - Iiro Myllymäki

"Miltä luulet näyttäväsi vs. miltä todella näytät" -periaatteella tehty meemi on vuodelta 1921.

Mitä tekisimmekään ilman nettimeemejä? Emme ainakaan nauttisi internetin käytöstä yhtä paljon kuin nyt. Meemejä on kuitenkin ollut olemassa jo ennen kuin internetistä oli osattu unelmoidakaan.

Nyt netissä kiertää meemi, joka on liki sadan vuoden takaa. Tässä ”meemissä” nähdään kaksi piirrettyä kuvaa miehestä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa mies on huolitellun näköinen, ja kuvan alla lukee ”miltä luulet näyttäväsi kun sinusta otetaan kuva salamavalolla”. Oikealla puolella puolestaan samainen mies nähdään huomattavasti huonommin piirrettynä, ja tekstinä lukee ”miltä todellisuudessa näytät”.

Katso alta kuva meemistä.

Kuvapari on peräisin vuonna 1921 ilmestyneestä Judge Magazine- lehden numerosta. Vastaavanlaisella periaatteella tehtyjä meemejä on netti pullollaan, joten luonnollisesti ihmiset ovat ilahtuneet tästä meemien esi-isästä. Wida-nimisen Twitter-käyttäjän jakamasta kuvasta on tykätty jo huimat 126 000 kertaa, ja sitä on myös jaettu paljon eteenpäin.

Meemin voi hyvin sanoa myös olevan edelleen ajankohtainen. Kukapa meistä näyttäisi salamavalolla kuvattuna ihan siltä miltä haluaisimme?

Lue myös: Yli 2000 vuotta vanha meemi löydettiin - juopotteleva luuranko kehottaa nauttimaan elämästä

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat