Ultraplusmalli poseerasi bikineissä hotellin aulassa - henkilökunnan reaktio tyrmistytti

16.04.2018 20:45 - Katariina Auvinen

Anna O´Brien oli tyrmistynyt, kun hänen käskettiin peittää itsensä.

Ultraplusmalli ja bloggaaja, Anna O´Brien, 33, oli kuvausreissulla Las Vegasissa. O´Brien sekä tämän valokuvaaja kuvasivat otoksia naisen ollessa uima-asussa. Pari oli saanut viralliset kuvausluvat, mutta silti he kohtasivat reissullaan epäasiallista käytöstä hotellin turvamiesten toimesta. 

O´Brien poseerasi aulassa valokuvaajalle, mutta turvamies tuli häätämään heidät pois. Women´s Health -julkaisun mukaan turvamies käski bloggajaan pukea päälleen.

- Turvamiehen mukaan minun pitäisi peittää itseni, koska en saanut olla uima-asussa. Koetin näyttää hänelle viralliset luvat, mutta hän ei kuunnellut minua, O´Brien kertoo. 

Sen jälkeen pari päätti kuvata syrjemmässä nurkkauksessa, mutta heidät keskeytettiin taas. Toinen turvamies tuli valittamaan siitä, että nainen poseerasi uima-asussa. 

- En ymmärrä, mitä minun olisi pitänyt tehdä, että minua olisi uskottu lupien kanssa. En haluaisi uskoa ihmisistä ensin pahaa, mutta turvamiehet eivät sanoneet mitään muille naisille, jotka kävelivät lähes yhtä paljastavissa asuissa kun minä. Sen sijaan minä sain häädön, hän kertoo. 

Hotellista on vastattu, että he eivät tienneet, että O´Brien aikoisi esiintyä uima-asussa. 

- Pyydämme kaikkia ihmisiä peittämään itsensä, jos he esiintyvät aulassa uima-asussa. Se on meidän sääntömme, hotellista vastataan. 

Kaikesta huolimatta nainen onnistui kuitenkaan saamaan upeita kuvia aulasta ennen kuin heidät tultiin keskeyttämään. 

Lue myös: Ultraplusmalli Tess Hollidayn mies julkaisi rakkaastan alastonkuvan - taustalla tärkeä viesti

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat