Lääkärit varoittavat uudesta vaarallisesta some-haasteesta - nuoret imeskelevät pesuainetta

13.01.2018 15:15 - Iiro Myllymäki

Pesuainekapselihaasteella voi olla vaarallisia seurauksia.

Sosiaalisen median haasteiden varjolla ihmiset ovat valmiita kokeilemaan kaikenlaista harkitsematonta. Viimeisimpänä netissä on levinnyt haaste, jossa ihmiset, yleensä nuoret, videoivat itsensä laittamassa suuhunsa pyykinpesuun tarkoitettuja pesuainekapseleita, joita he sitten imeskelevät hetken. Tämän lisäksi jotkut rikkovat kapselin suussaan ja sylkevät ulos tulevan nestemäisen pesuaineen pois suustaan.

On sanomattakin selvää, että tällaisella toiminnalla voi olla ikäviä terveydellisiä vaikutuksia. Jos pesuainetta päätyy nielemään, se voi johtaa vatsavaivoihin ja myös hengitysvaikeuksiin. Pahimmillaan seuraukset ovat hengenvaarallisia.

- Pienenkin pesuainemäärän nieleminen voi aiheuttaa ripulia ja oksentelua. Joissain tapauksissa pesuainetta voi jopa päätyä keuhkoihin ja näin aiheuttaa hengitysvaikeuksia, kertoo lääkäri Alfred Aleguas Jr LADbible-sivuston mukaan.

Haasteen uskotaan saaneen alkunsa meemeistä, joissa ihmisten kuvataan haluavan syödä pesuainekapseleita, koska ne näyttävät hedelmäisiltä karkeilta.

Lue myös: Uusi, erikoinen haaste leviää Instagramissa - tästä ei selviä ilman sotkua, katso

Lähteet: LADbible, Independent

Juttua muokattu 13.1. klo 20.06. Aiemmin jutussa väitettiin, että haasteessa syödään pesuainekapseleita. Todellisuudessa kapseleita ei syödä, vaan niiden sisältö syljetään suusta ulos.

Kilpailut

Uusimmat