Kuva: Fotolia

Isoäiti luuli huolehtineensa kolmesta kissanpoikasesta - lapsenlapsi herätti todellisuuteen

07.12.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Eric Hertlain sai makeat naurut, kun hän ymmärsi mitä hänen isoäitinsä oli hoivannut viikkoja.

Kun yhdysvaltalainen Eric Hertlain meni vierailemaan isoäitinsä luona, oli hämmästys suuri, kun hän näki naisen uudet lemmikit. Isoäidin sydämessä on paikka erityisesti kulkukissoille, joita Kansasissa on verrattain paljon. Nainen on ennenkin huolehtinut kissoista, mutta nyt hän oli päättänyt ottaa siipiensä suojaan kolme kissanpentua, tai ainakin niin hän luuli. 

Kun Hertlain astui sisään isoäitinsä kotiin, häntä tervehti moni tuttu kulkukissa. Mies kuitenkin pisti merkille hieman erilaisen "kissan", joka makasi tyytyväisenä nurkkaan asetetussa kissanpedissä. Kyseessä oli opossumi eli pussirotta. 

Pussirotalla näytti olevan harvinaisen makoisat oltavat, mutta Eric oli paniikissa, koska villieläin voi puraista ikävästi suuttuessaan. Hänen isoäitinsä kuitenkin rauhoitteli lapsenlastaan. Isoäidin mukaan "kissanpentu" oli käynyt hänen luonaan jo jonkin aikaa. Nainen oli jopa nimennyt eläimen Teteksi. 

Ericin piti vakuuttaa isoäidilleen, että pussirotta ei ole kissa. Kun isoäiti lopulta tajusi, minkä hän on päästänyt kotiinsa, tämä totesi Hertlainille yksinkertaisesti, että eläin ei ole häntä vielä häirinnyt. 

- Hän saa jäädä, Hertlain kertoo DoDo-julkaisulle. 

Lue myös: Sankarikoira esti päällekarkauksen - tapaus tallentui turvakameraan

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat