Kuva: Fotolia

Saiko mies taltioitua kummituksen kännykkäkamerallaan? Kylmäävät kuvat leviävät netissä

11.11.2017 20:15 - Iiro Myllymäki

Mies uskoo, että kuollut poika vainoaa häntä ja yrittää tappaa hänet. Nyt hän väittää saaneensa kuvatodisteita kummituksesta.

Pari kuukautta sitten netissä lähti kiertämään Adam Ellis -nimisen miehen selkäpiitä karmiva tarina. Mies kertoi Twitter-päivityksissään, että kuollut poika vaanii häntä hänen asunnossaan ja yrittää ilmeisesti tappaa hänet. Mies näki pojan hahmon ensimmäistä kertaa unihalvauskohtauksen aikana, ja tämän jälkeen kummalliset sattumukset eivät ole jättäneet häntä rauhaan.

Ellis uskoo, että Dear David -nimellä kutsuttava kummitus on muun muassa tiputellut tavaroita hänen kotonaan ja liikuttanut miehen keinutuolia öisin. Mies myös uskoo, että hänen kissojensa tapa mennä istumaan ulko-oven eteen tismalleen keskiyön aikaan liittyy Dear Davidin kummitteluun. Kirjoitimme miehen kokemuksista jo aiemmin tässä jutussa.

Miehen oudot ja pelottavat kokemukset eivät ole tähän loppuneet. Mies saavutti suurta huomiota Twitterissä aiemmilla kertomuksillaan, ja hän on jatkanut tilanteen päivittämistä yli 500 000:lle Twitter-seuraajilleen. Miehen uusimmat päivitykset ovat kenties vieläkin kylmäävämpiä kuin aikaisemmat.

Mies on muutama päivä sitten kirjoittanut uusimmasta kohtaamisestaan Dear Davidin kanssa. Hän kirjoittaa nähneensä kuolleen pojan hahmon jälleen unessaan edellisyönä. Hän makasi sängyssä kykenemättä liikkumaan samalla kun David lähestyi häntä.

”Ajattelin, että jos David aikoo tappaa minut, voin ehkä ainakin saada jotain todisteita kännykkääni. Aloin räpsiä kuvia pimeässä. Olin peloissani, mutta jatkoin vain kuvien ottamista. David ontui lähemmäs minua irrottamatta katsettaan minusta. Pian olimme aivan kasvokkain”, Ellis kirjoittaa Twitterissä.

Seuraavana päivänä Ellis päätti katsoa ottamiaan kuvia. Mies järkyttyi näkemästään. Voit katsoa miehen Twitterissä jakamat kuvat alta. Voi olla hyödyllistä säätää näytön kirkkautta, sillä kuvat ovat hyvin tummia.

Kuvissa näkyy kuin näkyykin kummallinen hahmo. Uskotko, että mies todella sai taltioitua kummituksen kuviin vai onko koko tarina pelkkää perätöntä, pitkään venytettyä kummitustarinan kertomista?

Lue myös: Aave on terrorisoinut naista jo 13 vuoden ajan - katso kuumottava video

Lähde: Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat