Näetkö sinäkin kuvassa festariyleisön? Hämmentävä illuusio sekoittaa päät sosiaalisessa mediassa

08.11.2017 14:15 - Reija Saarinen

Kuva on saanut aikaan runsaasti keskustelua.

Twitterissä kiertää parhaillaan kuva, joka saa pään todellakin sekaisin. Kyseisessä kuvassa nähdään nimittäin jotain sellaista, mikä tuo erehdyttävästi mieleen festivaalien yleisömeren.

Vai mitä mieltä olet? Kuvan näet alta.

Kuva onkin saanut ihmiset hämmentyneinä kyselemään, että millä festareilla kyseinen otos on oikein otettu.

"Yritin zoomata kuvaa, jotta näkisin, että mistä festarista on oikein kyse."

"Voisiko joku kertoa, että millä festareilla tämä kuva on otettu?"

Todellisuudessa kuvassa on kuitenkin jotain ihan muuta kuin rokkaava ihmismassa. Kyseessä on nimittäin kuva, joka on napattu pellolta.

Kun kuvaa katsoo tarkemmin, tajuaa, että siinä on puuvillapelto sekä kolme puimuria. Otos sen sijaan on napattu keskellä yötä.

Kuvan ottaja onkin ollut otoksen aikaansaamasta keskustelusta enemmän kuin hämmentynyt.

- Kaikki ne reaktiot, joita kuva sai aikaan, saivat minut nauramaan, hän kertoo.

Lue myös: Todella härski optinen illuusio huvittaa netissä - bongaatko sinä sen?

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat