Kuva: Fotolia

Vanhempien valokuva vastasyntyneen kanssa nousi nettihitiksi - taustatarina tuo kyyneleet silmiin

18.09.2017 17:15 - Iiro Myllymäki

Valokuva on samalla kunnianosoitus myös pariskunnan aiemmin menehtyneelle lapselle.

Gloria ja Steve Kimmelin valokuva heidän vastasyntyneen lapsensa Clairen kanssa on noussut suosituksi Twitterissä. Kauniissa mustavalkokuvassa pienokainen on aseteltu vanhempien väliin niin, että vanhempien selässä olevat tatuoidut enkelinsiivet näyttävät olevan lähtöisin tyttärestä. Katso kuva alta:

Kuvan taustalla on koskettava ja traaginen tarina. Pariskunnan ensimmäinen lapsi Isaac menehtyi 14 kuukauden iässä lihasatrofiaan vuonna 2015, ja tätä muistaakseen pari halusi tatuoida enkelinsiivet selkäänsä.

Gloria ja Steve halusivat Clairen kuvauksissa muistaa erityisellä tavalla myös menehtynyttä poikaansa.

- Ajattelin, että olisi ihanaa ottaa poikamme muisto osaksi kuvauksia, joilla toivotamme Clairen tervetulleeksi maailmaan, sillä poikamme ei voinut fyysisesti olla kanssamme, Gloria kertoo.

Glorian sisko jakoi kuvan Twitterissä ja kertoi saatesanoissa koskettavan tarinan kuvan takaa. Kuva on kerännyt jo noin 70 000 tykkäystä.

Lue myös: Millaisia persoonallisuuden piirteitä äidit haluavat lapsilleen? Tutkijat yllättyivät tuloksesta

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat