BB-Jouko leikkaa ilmaiseksi vähäosaisten hiuksia - asiakkaalla ei ollut 30 vuoteen varaa parturiin

25.08.2017 09:15 - Bauer Media / Henna Koste - Luettu 816 kertaa

Jouko Näivä laittoi hyvän kiertämään heti, kun sakset alkoivat pysyä kädessä.

Big Brother -talossa asui vuonna 2012 lappeenrantalainen nuori mies Jouko Näivä, joka muistetaan lukuisista tatuoinneistaan. Mies vetäytyi sittemmin tosi-tv-julkisuudesta. Nyt Näivä tunnetaan paremmin nimellä Jouko the street Barber. Hän leikkaa kadulla vähäosaisten hiuksia - ilmaiseksi. Ajatuksen mies sai nähtyään Youtubessa videon, jossa samannäköinen kaveri parturoi kodittomien hiuksia kadulla.

- Se jäi hyvin mieleen! Siisti juttu, kun näki ilon ihmisten naamalla. Viime vuoden puolella oli aika vaihtaa töitä. 17 vuoden ajan ollut takaraivossa, että olisi kiva tehdä parturin hommia joskus. Hain kouluun ja aloitin tammikuussa, mies kertoo Radio Novan Illassa.

- Kun pysyi sakset kädessä, niin ajattelin, että tämänhän voisi jotenkin hyödyntää. Yksi päivä ajattelin, että lähden etsimään asiakkaita kadulta. Hyvä ystäväni ehdotti, että tämänhän voisi kuvata, parturi kertoo.

Suosio tuli miehelle yllätyksenä. 

- Itsellänikin on ollut vaikeita aikoja, kuten varmaan itse kullakin. Kerran, kun testasimme tätä, siitä sai niin paljon irti, hän iloitsee.

Kun tatuoitu mies aloitti asiakkaiden metsästämisen, hänen mukaansa kadun kasvatit katsoivat häntä aluksi huuli pyöreänä. 

- Kun leikkasi yhden hiukset, ja tämä oli ihan fiiliksissä, alkoivat muutkin innostua vieressä, parturi kuvailee.

Hän kertoo ilmoittavansa aina aluksi ihmisille, että kyseessä on ilmainen palvelu. Kaikkia asiakkaita ei kuvata. Näivä kuvailee parturoinnin olevan toisinaan haastavaa ulkotiloissa, esimerkiksi tuulen takia. 

- Aina yritän tehdä hyvää jälkeä, oli kyseessä kuka vaan, hän toteaa.

Näivän asiakaskunta poikkeaa paljon keskivertoparturin kävijöistä.

- Yhdellä taisi olla 30 vuotta, ettei ollut rahaa käydä parturissa, mies muistelee.

Kuuntele Esko Eerikäistä ja Oku Luukkaista Radio Novan Illassa maanantaista torstaihin kello 18-22.

Lue myös: Koditon mies koki hurjan muodonmuutoksen "hipsteriksi" - videolla yli miljoona katselukertaa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat