Uimapukumallien raskausarvet saivat ihmiset hehkuttamaan: "Ihana nähdä käsittelemätön kuva"

30.06.2017 09:15 - Reija Saarinen

Kuvat kiertävät esimerkiksi Twitterissä hurjaa vauhtia.

Ihmiset ovat innostuneet Asoksen uusista uimapukukuvista. Kyseisissä otoksissa nähdään nimittäin malleja, joiden raskausarpia ei ole yritettykään piilottaa kuvankäsittelyllä.

Twitter-käyttäjät ovatkin hehkuttaneet tempausta ahkerasti, ja syystä. Kerrankin tuotteita myydään kuvilla, joissa nähdään aitoja, oikeita naisia.

Juuri sen vuoksi kommentit ovat olleet pelkästään positiivisia ja hehkuttavia.

"Ihanaa nähdä käsittelemätön kuva."

"Olen aina hävennyt omia raskausarpiani ja ajatellut, että niitä on vain minulla."

Muun muassa näin kuvien yhteyteen on kirjoitettu.

Katso kuvat mainoskuvista alta.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun alusvaatteita tai uimapukuja mainostetaan kuvilla, joissa mallit eivät ole täysin photoshopattuja. Muun muassa Victoria´s Secret -merkki on tehnyt saman tempauksen aikoinaan. Nuo kuvat pääset katsomaan täältä.

Lue myös: "Hän on maailman kaunein nainen ja hänelläkin on raskausarpia" - katso pysäyttävä kuva

Lähde: Cosmpolitan

Kilpailut

Uusimmat