Kuva: AOP, Fotolia

Muistatko vielä nämä 90-luvun ihmiset ja ilmiöt?

28.07.2017 16:00 - Katja Nygård - Luettu 3 305 kertaa

90-luku oli Kummelin, kukkakuosin ja jääkiekkomenestyksen kulta-aikaa. Mitä muuta meille jäi käteen ysäristä?

Ihmiset

Mika Häkkinen

Suomen menestynein F1-kuljettaja Mika Häkkinen teki historiaa voittamalla maailmanmestaruudet 1998 ja 1999 McLarenilla. Häkkinen on edelleen yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla.

Curt Lindström

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti ruotsalaisen valmentajansa Curre Lindströmin johdolla MM-kultaa vuonna 1995 kaatamalla rakkaan vihollisensa, Ruotsin, näiden kotiareenalla Tukholman Globenissa lukemin 4–1.

Muoti

Pikkureput

Reppu oli yleensä keino­nahkainen ja mielellään musta. Discoissa reput kasautuivat keskelle tanssilattiaa ja niiden ympärille muodostettiin tanssipiiri.

Kukkakuosi

Kukallinen kuvio villitsi sekä vaatteissa että sisustuksessa. Kukkakuvioinen sohva oli niin in!

Hiusdonitsi

Kankainen hiusdonitsi oli 90-luvun suosikkiasuste. Vaikka kyseinen renkula on yrittänyt tehdä paluuta muodin huipulle ysärin jälkeenkin, se ei ole enää onnistunut vakiinnuttanut paikkaansa suomalaisnaisten kampauksissa.

Musiikki

Discoissa jorattiin 2Unlimitedin, Mighty 44:n ja Solid Basen tahdissa. Kotimaisista ysäribändeistä kovimpia olivat Taikapeili, Raptori, Waldo's People sekä Movetron.

TV

Kummeli

Tamperelainen sektsisarja oli suosionsa huipulla vuonna 1994. Parhaimmillaan Timo Kahilaisen, Heikki Silvennoisen, Olli Keskisen sekä Heikki Helan kynästä alkunsa saanut sarja nauratti yli 900 000 huumorin ystävää.

Takaiskut

Lama

Suomen 1990-luvun alun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä, jopa pahempi kuin toisen maailmansodan jälkeinen. Vuosien 90–93 lamalla oli syvä vaikutus koko 1990-luvun työllisyyteen, kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin.

Estonian uppoaminen

Itämerellä risteillyt virolainen autolautta M/S Estonia upposi myrskyssä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuudessa kuoli 852 henkilöä.

Prinsessa Dianan kuolema

Sydänten prinsessan traaginen kuolema kosketti koko maailmaa vuonna 1997. Koko maailman herttaisuudellaan valloittaneen kruunupään elämä katkesi auto-onnettomuudessa Pariisissa vain 36-vuotiaana.

Tekniikka

Nokian matkapuhelimet

Nokia oli 1990-luvulla maailmanlaajuisesti merkittävä matkapuhelinvalmistaja. Sen tuotteet hallitsivat aikakautensa muotoilutrendejä matkapuhelimissa. Nokian ensimmäinen sarjavalmisteinen GSM-puhelinmalli oli 1011, jolla oli vielä melkoisesti kokoa. Sitä seurasivat 2010 ja 2110, joista varsinkin jälkimmäinen oli menestys.

Kilpailut

Uusimmat