Kuva: Fotolia

Tuntematon hyväntekijä ilahdutti raskaana olevaa tarjoilijaa: Antoi yli 860 euroa tippiä!

28.12.2016 17:45 - Senja Rapila

Sarah Clark kertoo, että oli jäämässä pian tapahtuneen jälkeen äitiyslomalle.

Tuoreen äidin onni kääntyi täysin päälaelleen, kun tuntematon pariskunta lahjoitti hänelle yli tuhat kertaisen tipin ruokaostostensa yhteydessä Phoenixissa, Yhdysvalloissa, joulun pyhinä.

12 News -lehti kertoo, että pariskunnan lasku mukaan otettavista ruuista oli yhteensä noin 60 euroa, kun he päättivät antaa tarjoilijalleen Sarah Clarkille yli 860 euroa tippiä. 12 News on kertonut, että antelias pariskunta oli etsinyt sopivaa henkilöä, kenelle he olisivat voineet lahjoittaa summan, ja lopulta se löytyi pikaruokaravintolasta.

"Tämä on jumalan rahaa. Hän antoi sen meille, jotta voisimme antaa sen sinulle. Jumalan siunausta", antelias pariskunta kirjoitti kuittiin.

Vaikka summa voisi kelvata monelle muullekin, oli se erityisen tärkeä Clarkille, joka oli tapahtumahetkellä yhdeksännellä kuulla raskaana. Kaiken lisäksi hänen miehensä oli juuri menossa polvileikkaukseen.

Clark on kertonut, että oli nähnyt tipin antaneen naisen aiemminkin ravintolassa ja oli kertonut tälle miehensä onnettomuudesta ja tulevasta leikkauksesta.

- Kun minä olen äitiyslomalla ja mieheni on sairaslomalla... emme tule saamaan tuloja laisinkaan. Tämä tulee auttamaan meitä todella. En olisi voinut pyytää mitään parempaa tällä hetkellä. Tämä auttaa meitä laskujen ja vuokran kanssa, ja nyt voin viettää enemmän aikaa vauvani kanssa, Clark kertoi 12 News -lehdelle.

Vauvan laskettu aika on tammikuun 8. päivä. Pääset katsomaan kuvan kuitista täältä.

Lähde: 12 News

Lue myös: Ravintola-asiakkaan ystävällinen ele leviää netissä - tippi yllätti tarjoilijan

Lue myös: Viestitä tarjoilijalle haarukan ja veitsen asennolla, oliko ruoka hyvää vai pahaa

Lue myös: Tarjoilija jäi ilman tippiä: "Se on vain normaalin näköisiä ihmisiä varten"

Kilpailut

Uusimmat