Porschen muotoinen ruumisarkku? Uskomattomat kuvat maasta, jossa hautajaisissa nauretaan

24.11.2016 19:15 - Senni Loikala

Vuosikymmeniä alalla työskennellyt taiteilija valmistaa käyttöön toinen toistaan erikoisempia ruumisarkkuja.

Suomessa kuolemasta ei yleensä ole sopivaa puhua arjessa - ainakaan ilman, että tunnelma muuttuu heti haudanvakavaksi.

Toisin on laita maailmalla.

The Guardian uutisoi ghanalaistaiteilija Paa Joesta, 69, joka on työskennellyt vuosikymmenten ajan hautausbisneksessä. Joe valmistaa omin käsin toinen toistaan mielikuvituksellisempia ruumisarkkuja, jotka voivat esittää esimerkiksi kalaa, kilpikonnaa, tupakka-askia, alastonta naista tai rokotetta; mitä vain, kunhan arkku kuvastaa tavalla tai toisella menehtyneen henkilön elettyä elämää.

Taiteilijan tekemät hauta-arkut ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. Niistä on koottu taidenäyttelyitä ympäri maailmaa ja tarina kertoo, että jotkut Yhdysvaltojen aiemmista presidenteistäkin olisivat tilanneet Joelta ruumisarkun.

Tästä huolimatta suurin osa Joen valmistamista arkuista hoitaa kuuden metrin syvyydessä asiaa, jota ruumisarkun kuuluukin.

"Kuolemaa juhlitaan Ghanassa"

Joen poika Jacob seuraa isänsä jalanjäljissä, sillä hän tekee töitä hautausbisneksessä yhdessä isänsä kanssa. Jacob kertoo, miksi isän valmistamat ruumisarkut eivät ole perinteisiä, vaan hämmästyttävän ilahduttavia luomuksia.

- Ihmiset juhlivat kuolemaa Ghanassa. Suhtaudumme hautajaisissa suurella tunteella henkilöön, joka on lähtemässä luotamme. Paikalla on paljon väkeä, joka pitää myös kovaa ääntä.

Jacobin mukaan erilaiset ruumisarkut heijastelevat länsiafrikkalaista suhtautumistapaa kuolemaan. Hän kertoo, että paikalliset ihmiset tahtovat saattaa vainajan kuolemanjälkeiseen elämään tyylillä.

Katso alta valokuvia ghanalaisen taiteilijan valmistamista ruumisarkuista.

Lue myös: 7 hämmentävää asiaa: Lue, mitä keholle tapahtuu kuoleman jälkeen

Kilpailut

Uusimmat