Kuva: Fotolia

Miksi oma äänesi kuulostaa nauhoitettuna erilaiselta? Ilmiölle löytyi selitys

09.08.2016 13:45 - Senni Loikala

Ihmiset luulevat ääntään usein todellista matalammaksi.

Monet saattavat yllättyä, kun he kuulevat omaa ääntään nauhoitettuna. Myös esimerkiksi oman puheen kuuleminen kaikuvasta puhelimesta voi olla erikoista. Syy tähän piilee usein siinä, että ihminen uskoo kuulostavansa erilaiselta, kuin mitä hän kuulee nauhalta tai esimerkiksi huonosti toimivalta puhelinlinjalta.

Live Science -sivusto kysyi lääkäri ja Pennsylvanian yliopiston puhe- ja kuulotieteiden johtaja Yale Cohenilta, miksi monet inhoavat omaa ääntään kuullessaan sen nauhalta. Cohen selvittää, että kyse on juuri siitä yllätyksestä, ettei ihminen ole tietänyt, miltä hänen äänensä oikeasti kuulostaa.

- Äänesi kuulostaa oikeasti siltä, millaisena kuulet sen nauhalta, Cohen tuumaa.

Luultua korkeampi ääni yllättää

Yleensä ihmiset uskovat, että heidän äänensä on todellista matalampi. Tämä johtuu siitä, että suusi sijaitsee melko lähellä korviasi ja niissä olevia kuuloluita. Lyhyt etäisyys äänen lähteen ja korviesi välillä aiheuttaa sen, että korvissa tapahtuu enemmän värinää. Tämä puolestaan vääristää ääntäsi ja luo siten vaikutelman todellista matalammasta äänestä. Tämän vuoksi saatat pitää ääntäsi yllättävän korkeana, kun kuulet sen nauhalta.

Cohen pitää ymmärrettävänä, että monille oman äänen kuuleminen nauhalta voi olla epämiellyttävä kokemus.

- Kyse on samankaltaisesta asiasta, kuin jos et olisi katsonut itseäsi puoleen vuoteen peilistä ja sinulla olisi yhä mielikuva siitä, miltä näytät. Sitten sen jälkeen, kun ruokahalusi on ollut suuri ja painosi on noussut, katsot yhtäkkiä itseäsi peilistä, niin olet varmasti äimistynyt, Cohen vertaa.

Lähde: Live Science

Lue myös: Muistatko aina ihmisten kasvot, maistatko ruoat liian vahvasti? Sinulla saattaa olla superaisteja

Lue myös: Värinäkösi kiehtovat faktat: Tiettyjä sävyjä ei muisteta, toiset nähdään erilaisina talvella

Kilpailut

Uusimmat