Kuva: Fotolia

Englanti ottaa käyttöön äitiyspakkaukset: "Ne voivat pelastaa henkiä"

04.07.2016 14:45 - Rea Tallgren

Mirror uutisoi, että ensimmäisenä pakkaukset saapuvat kahteen sairaalaan, ja myöhemmin mahdollisesti muihin.

Äitiyspakkauksia on käytetty Suomessa jo 1930-luvulta lähtien. Suomessa pakkausten uskotaan vähentäneen lapsikuolleisuutta kymmenillä prosenteilla käyttöönoton jälkeen ja varsinkin vanhoina aikoina oli hyvin tyypillistä, että lapset nukkuivat ensimmäiset kahdeksan elinkuukauttaan laatikossa. 

Nyt äitiyspakkaukset aiotaan ottaa käyttöön myös Englannissa. Ensimmäisenä pakkaukset saavat mukaansa lontoolaisissa Queen Charlotten ja Chelsean sairaaloissa synnyttävät. Mikäli pilotti koetaan onnistuneeksi, tulevat pakkaukset mahdollisesti normiksi myös Englannissa. 

Brittilehti Mirror hehkuttaa äitiyspakkauksen mahdollisesti "pelastavan henkiä" ja selittää syyksi sen, että melkoisen ahdas laatikko estää vauvaa kääntymästä mahalleen, ja vähentää näin kätkytkuoleman riskiä. Tämä on hyvä uutinen briteillä, jossa lapsikuolleisuus on edelleen yksi Euroopan korkeimmista. 

Äitiyspakkaukset nousivat briteissä tapetille, kun prinssi William ja herttuatar Catherine sellaisen lahjaksi Suomen hallitukselta ennen prinssi Georgen syntymää. 

Äitiyspakkaus sisältää vaatteita ja tykötarpeita. Varsinaisesta laatikostakin on hyötyä, sillä vauvaa voi hyvin nukuttaa siinä. (kuva: Kela)

Lue myös: Äidit kommentoivat vuoden 2016 äitiyspakkausta: "Sääliksi käy tyttölapsia"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat