Kuva: Fotolia

Star Wars -fanien unelma! Koulu opettaa valomiekkailua

02.01.2018 22:45 - Katariina Auvinen

Ensimmäinen koulu perustettiin Milanoon, mutta suosio on vienyt koulutusta maailmalle.

Kansainvälinen valomiekkailua opettava koulu, Ludo, on noussut otsikoihin varsinkin nyt uuden Star Wars -elokuvan ensi-illan myötä. Koulu todellakin opettaa oppilailleen valomiekkailua. Miekkailun lisäksi oppilaat oppivat taitelutekniikoita muun muassa kamppailulajien avulla. 

Ensimmäinen koulu perustettiin Milanoon jo vuonna 2006. Suosio vei koulutuksen kuitenkin maailmalle. Nykyisin valomiekkailua opetetaan muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. 

Valomiekat ovat juuri urheilutarkoitukseen rakennettuja, kestäviä miekkoja. 

Koulutuksen jälkeen valmistuneet oppilaat voivat osallistua kilpailuihin, joissa kamppaillaan valomiekkailun herruudesta. 

Lue myös: Mitä saadaan, kun Star Wars ja Louis Vuitton yhdistetään? Taiteilijan teokset ihastuttavat

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat