Kuva: Fotolia

Kasvit todella puhuvat? Microsoft kehittää kommunikointiyhteyttä ihmisten ja kasvien välille

03.06.2016 17:45 - Senja Rapila

Tulevaisuudessa kasvit voivat ehkä kertoa meille, milloin haluaisivat kastelua.

Puutarhurit ovat monia vuosia vakuuttaneet, että kasvit kasvavat nopeammin, kun niille puhuu päivittäin. Ajatusta on ollut tukemassa myös tiede, joka vahvisti sen, että kasvit todella puhuvat ja reagoivat ympäristöönsä sähköisten impulssien ja kemikaalien avulla.

Nyt uteliaat tiedemiehet ovat lähteneet selvittämään sitä, kuinka kasvit ja ihmiset voisivat kommunikoida toistensa kanssa. Project Florence on Helene Steinerin kehittämä projekti, joka tuo meidät askeleen lähemmäksi tätä mahdottomalta tuntuvaa tavoitetta.

Project Florence on sensoreilla täytetty kasvikapseli, joka on yhdistetty tietokoneeseen. Jotta voi aloittaa kommunikoimisen kasvin kanssa, pitää kirjoittaa ensin tietokoneella haluttu viesti. Viesti käsitellään ja muutetaan morsetuksen kaltaisiksi impulsseiksi, jotka lähetetään kasville.

Microsoft kiinnostui ideasta

Steinerin tutkimus on inspiroinut myös Microsoftia tutkimaan lähemmin kasvien ja ihmisten välistä kommunikaatiota. Muun muassa maatalouden ja kaupunkiviljelyn ryhmät ovat osoittaneet kiinnostuksensa projektia kohtaan.

- Se on tuonut yhteen paljon erilaisia ihmisiä erilaisilta osa-alueilta ja tieteenhaaroilta. Insinöörit, biologit ja ohjelmistokehittäjät istuvat saman pöydän äärellä. Tällainen rajoja ylittävä yhteistyö on tarpeellista uusien teknologioiden kehityksessä, Microsoftin tutkimuksen päämies Asta Roseway kommentoi.

Voit katsoa projektin esittelyvideon täältä.

Lähde: FastCoDesign

Lue myös: Teinipoika laittoi silmälasit taidegallerian lattialle - huvittavasta pilasta valtava netti-ilmiö

Kilpailut

Uusimmat