Mitä hittoa! Tämä biisihirviö hallitsi listoja Suomessa tasan 20 vuotta sitten

10.01.2015 18:00 -

Muistatko mikä kappale oli listaykkönen Suomessa tasan 20 vuotta sitten tammikuussa? Maailmalla listoja hallitsivat erityisesti ruotsalainen Rednex megahitillään Cotton Eyed Joe, sekä Madonna Take a Bow.

Mikä villitsi Suomessa?

Vastaus on Mo-Do biisillään Super Gut. Sanooko mitään?
Mikäli et muista kokoonpanoa, voi heidän toinen hittinsä olla jo tutumpi: Eins, zwei, Polizei (ohessa video).

Mo-Do oli italialainen eurodance-projekti. Sen loivat 1990-luvun puolivälissä DJ:t Claudio Zennaro, Mario Pinosa ja Sergio Portaluri. Kokoonpanon vokalistina toimi Fabio Frittelli. Mo-Do:n tyylisuuntana oli koneilla tuotettu tanssimusiikki.

Kansainvälinen läpimurto aikaansaatiin vuonna 1994 singlellä Eins, zwei, Polizei, jonka sanat on muokattu vanhasta saksankielisestä lasten lorusta. Levyä soitettiin runsaasti Saksan ja Itävallan klubeilla ja se kävi näissä maissa myös singlelistan ykkösenä.
Kokoonapno teki vaikutuksen suomalaisiin kuuntelijoihin, sillä vuonna 1995 tammikuussa Mo-Do nousi Suomen singlelistan kärkeen kappaleella Super Gut. Kappale oli tuolloin alkuvuoden myydyin yksittäin kappale Suomessa.

Tammikuun alussa Britanniassa listakärjessä oli Rednex (Cotton Eyed Joe). Yhdysvaltoja hallitsi Boyz II Men (On Bended Knee). Lukuisia listoja maailmall otti haltuun myös Madonna slovarillaan Tak a Bow.



Kuva: Kuvakaappaus / YouTube

(Radio Nova, YouTube, Wikipedia, Suomensinglelistat.blogspot.fi)

Kilpailut

Uusimmat