Ehdokkuudet peräti 16 eri elokuvalle: He kaikki kisaavat Jussi-palkinnoista

09.01.2015 13:20 -

Jussi-ehdokkaat vuoden 2014 kotimaisista elokuvista on valittu. Vuoden 2014 elokuvista eniten ehdokkuuksia sai He ovat paenneet (7 kpl). Parhaasta elokuvasta kisaa neljä elokuvaa.

Suomalaisella elokuvalla on taas hyviä syitä juhlia

Kotimaisen elokuvan vuosi on ollut huikea. Viime vuonna käytiin elokuvissa reippaasti, kaikkiaan noin 7.5 miljoonaa kertaa. Suomalaiset elokuvat keräsivät elokuvateattereissa yli kaksi miljoonaa katsojaa ja niiden osuus kaikista katsotuista elokuvista oli peräti 27%, joka on kansainvälisestikin ennätyksellisen korkea. Samalla monia uusia kunnianhimoisia suomalaisen elokuvan tekijöitä on jälleen noussut esiin.

Jussi ehdokkuudet jakautuivat tällä kertaa peräti 16 eri elokuvalle.

Vuoden 2014 elokuvista eniten ehdokkuuksia sai He ovat paenneet (7 kpl). Lisäksi lukuisia ehdokkuuksia saaneita elokuvia ovat muun muassa Päin seinää (5 kpl), Aikuisten poika (4 kpl), Kesäkaverit (4 kpl), Eedenistä pohjoiseen (3 kpl), Ruotsalainen hetki (3 kpl), Tuulensieppaajat (3 kpl) ja Mielensäpahoittaja (3 kpl). Tänä vuonna parhaan elokuvan ehdokkaita valittiin neljä.

Alla ehdokkaat kategorioittain.

PARAS ELOKUVA

He ovat paenneet
Kesäkaverit
Mielensäpahoittaja
Päin seinää

OHJAUS

Dome Karukoski / Mielensäpahoittaja
Antti Heikki Pesonen / Päin seinää
J-P Valkeapää / He ovat paenneet

NAISPÄÄOSA

Heidi Herala / Eila, Rampe ja Likka 
Anna Paavilainen / Kesäkaverit
Anu Sinisalo / Ei kiitos

MIESPÄÄOSA

Kari Hietalahti / Aikuisten poika
Antti Litja / Mielensäpahoittaja
Eero Ritala / Päin seinää

NAISSIVUOSA

Minka Kuustonen / Kesäkaverit
Milana Novokmet / Muutoksii
Mimosa Willamo / Päin seinää

MIESSIVUOSA

Petri Manninen / Korso
Petteri Pennilä / He ovat paenneet
Pirkka-Pekka Petelius / Eila, Rampe ja Likka

KÄSIKIRJOITUS

Daniel Karlsson ja Erik Ahrnbom / Vadelmavenepakolainen
Juuli Niemi / Kesäkaverit
Antti Heikki Pesonen / Päin seinää

KUVAUS

Peter Flinckenberg / Tuulensieppaajat
Heikki Färm / Eedenistä pohjoiseen
Pietari Peltola / He ovat paenneet

MUSIIKKI

Timo Hietala / Aikuisten poika
Pessi Levanto / Ruotsalainen hetki
Sanna Salmenkallio / Eedenistä pohjoiseen

ÄÄNISUUNNITTELU

Micke Nyström / He ovat paenneet
Pietari Koskinen / Onneli ja Anneli
Patrik Strömdahl / Tuulensieppaajat

LEIKKAUS

Mervi Junkkonen / He ovat paenneet
Tuukka Temonen / Presidentintekijät
Jussi Rautaniemi / Korso

LAVASTUS

Otso Linnalaakso / Aikuisten poika
Otso Linnalaakso / Ruotsalainen hetki
Markku Pätilä / Palsa

PUKUSUUNNITTELU

Riitta Röpelinen / Palsa
Auli Turtiainen / Onneli ja Anneli 
Tiina Wilén / He ovat paenneet 

MASKEERAUSSUUNNITTELU

Marjut Samulin / Aikuisten poika
Marjut Samulin / Ruotsalainen hetki
Jessica Simonsson / Vadelmavenepakolainen

DOKUMENTTIELOKUVA

Eedenistä pohjoiseen / Virpi Suutari
Presidentintekijät / Tuukka Temonen
Tuulensieppaajat / Amir Arsames Escandari

Lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Jussi-voittajat julkistetaan Jussi-juhlassa, joka nähdään suorana lähetyksenä Kaapelitehtaalta, MTV3-kanavalla sunnuntaina 1.2. klo 19.30 - 22.00. Lähetyksen juontaa Mikko Leppilampi.

Osallistu Jussi-gaalan yleisöäänestykseen täällä

Jussi-gaalasta

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuville jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Jussi-ehdokkaat nimeää asiantuntijaraati, jossa olivat tällä kertaa mukana seuraavat palkintokategorioiden edustajat: tuottaja Riina Hyytiä, ohjaaja Zaida Bergroth, näyttelijät Laura Birn ja Antti Reini, käsikirjoittaja Simo Halinen, kuvaaja Juge Heikkilä, musiikintekijä Mauri Sumén, äänisuunnittelija Tuomas Seppänen, leikkaaja Kimmo Kohtamäki, lavastaja Pete Neuvonen, pukusuunnittelija Riitta Peteri, maskeeraaja Hannele Herttua, elokuvakriitikko Jutta Sarhimaa sekä Filmiauran hallituksesta Mika Siltala (pj), Manna Katajisto (vpj), Kalle Kinnunen, Matti Paunio, Minna Lampolahti ja Riina Liukkonen.

Filmiauran hallituksen jäsen Lasse Saarinen oli jäävi eikä osallistunut ehdokkaiden valintaan.

(Radio Nova, Fimiaura, MTV)

Kilpailut

Uusimmat