Nightwish julkaisee uuden singlen helmikuussa: "Biisin teemana ei ole enempää eikä vähempää kuin elämän tarkoitus"

09.12.2014 09:55 -

Nightwish –fanien odotus palkitaan 13. helmikuuta, kun maailmanlaajuisesti suosittu yhtye julkaisee ensimmäisen singlensä Élan myöhemmin keväällä julkaistavalta, vielä  nimeämättömältä albumilta.

Nightwish on paljastanu jo aiemmin tunnetun evoluutiobiologi ja kirjailija, professori Richard Dawkinsin vierailevan tulevalla albumilla. Albumi on myös ensimmäinen studiolevy, jolla kuullaan uutta laulajatarta, Floor Jansenia.



Nightwishin pitäaikaisen rumpalin, Jukka Nevalaisen, jättäydyttyä terveydellisistä syistä pois kyseisen albumin levytyksistä sekä tulevalta kiertueelta, häntä paikkaa Wintersunista tuttu Kai Hahto.

“Oh, while I live to be the ruler of life, Not a slave
To meet life as a powerful conqueror, and nothing exterior to me will ever take command of me.” -Walt Whitman

- Tämä innoittava Walt -sedän lainaus oli lähtölaukaus Élan -kappaleen tarinalle. Biisin teemana ei ole enempää eikä vähempää kuin elämän tarkoitus, joka on jotain erilaista ja ainutlaatuista meille kaikille. Hyppyjä tuntemattomaan ja vähemmän tallattujen polkujen valintoja. Élan toimii mainiona teaserina tulevalle albumille, kuitenkaan paljastamatta mitään levyn todellisesta luonteesta, Tuomas Holopainen kertoo.

CD:
1. Élan (albumiversio)
2. Élan (radio edit)
3. Élan (alternate-versio)
4. Sagan (bonusbiisi)

Vinyyli:
Side A:
1. Élan (albumiversio)
2. Élan (radio edit)
Side B
1. Élan (alternate-versio)
2. Sagan (bonusbiisi)



Yhtye on julkaissut jo kahdeksan studiopäiväkirjan jaksoa:

Trailer #1 - The Cabin: www.youtube.com/watch?v=BB1IrA8FwrY
Trailer #2 - By The Lake: www.youtube.com/watch?v=lIhsFClj0U4
Trailer #3 - Inside His Head: www.youtube.com/watch?v=GQ9PFUZ9uGs
Trailer #4 - Summer camp:
http://youtu.be/tJF4Twus_08
Trailer #5 - More campers:
http://youtu.be/On9V0QBoFW4
Trailer #6 - New Hometown:
http://youtu.be/XxcuVtdR6po
Trailer #7 - Almost There:
http://youtu.be/xPoVHMT2Gcc
Trailer #8 - London:
http://youtu.be/r0ivbQz3IGI

Yhtye starttaa maailmankiertueensa huhtikuussa ja keikkailee Suomessa seuraavasti:

6.6. Laulurinne, Joensuu (Finland) Lämmittelijät: Children of Bodom, Sonata Arctica, Insomnium

8.6. Baltic Princess, Turku (Finland)

9.6. Baltic Princess, Turku (Finland)

25.7.Qstock, Oulu (Finland)

31.7. Ratinan Stadion, Tampere (Finland) Lämmittelijät: Children of Bodom, Sonata Arctica

Kilpailut

Uusimmat