Uudessa Vareksessa Antti Reinin rinnalla Jasper Pääkkönen ja Jukka Puotila

29.11.2014 20:29 -

Tammikuussa ensi-iltansa saavaa rikoselokuvaa tähdittää nimekäs näyttelijäkaarti. Murhamysteeriä selvitettäessä sekä rapataan että roiskuu, selviää elokuvan trailerista.

Antti Reini näyttelee itseoikeutetusti etsivä Vareksen pääroolin. Muissa merkittävissä rooleissa esiintyvät Jasper Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo, Jukka Puotila sekä Karoliina Blackburn.

Vares - Sheriffi perustuu Reijo Mäen samannimiseen teokseen. Jo yhdeksännen Vareksen ohjaa Saksassa asuva suomalainen Hannu Salonen, joka on urallaan julkaissut huimat 26 elokuvaa.

Elokuvan allaoleva trailer on ikärajaltaan K-12.

Vares – Sheriffi saa ensi-iltansa 7.1.2015.

Elokuvan maailmanensi-ilta on Turussa Logomossa 18.12.2014, jonne myös yleisöllä on mahdollisuus ostaa lippuja.

Lisää aiheesta:

Ruumiita ja riimuja: Uusi Vares-elokuva tammikuussa

Kuva: Solar Films

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat