Konttorin Sari meni mesoterapiaan, siis mihin?

11.11.2014 11:14 -

Juontaja Sari Seppälä koki omenan kantasolujen voiman neulattomassa mesoterapiassa. Konttorissa keskitytään tällä viikolla alkaneen kaamosajan kunniaksi hyvinvointiin.

Kosmetolologi Laura Niemen arvion mukaan kosmetologihoitoihin ei mennä pelkästään fyysisten muutosten perässä.

– Kyllä mä karkeasti sanoisin, että 70 prosenttia asiakkaista hakee hyvää oloa ja 30 prosenttia hoitaa iho-ongelmia tai ikääntymistä ja aknea, kertoo kauneuden ammattilainen.

– Käden tuomaa hyvän olon tunnetta toisen iholle ei korvaa mikään, ei esimerkiksi netti. Sitä ei pysty ostamaan mistään muualta, kertoo Niemi.

Kasvohoito säteilee hyvä oloa koko kroppaan.

– Rento olo saa myöskin ihmisen avautumaan. Ja jos on jotain suuriakin murheita, ne tulee helposti kerrottua sille hoitajalle. Kyllä se kosmetologi on vähän niin kuin psykologi ilman psykologin koulutusta. Ja sekin tietenkin sitten näkyy, kun ihminen saa sen taakan kevennettyä itseltään.

Vanha sanonta "naisen täytyy kärsiä kauneutensa tähden" ei myöskään enää pidä paikkaansa.

Kuuntele koko haastattelu, jossa selviää myös se, miten Sarin saama mesoterapia-hoito tehdään!

Keskiviikkona 12. marraskuuta kaksikko käy aikuisten kylpylässä. Torstaina kerätään kuuntelijoiden tarpeellisia ja tarpeettomia rentoutus- ja stressinpoistovälineitä. Ja palkitaan joku!

Radio Novan Konttori maanantaista torstaihin klo 10-14.

Lisää hyvinvointiaiheesta:

Ääniterapia rentouttaa

Kuvat: Shutterstock, Radio Nova

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat