Tässäkö uusi Grumpy Cat? Erikoisen näköisestä Monty-kissasta tuli netin supertähti

05.11.2014 12:38 -

Kaikki tietävät nettimeemit kyllästyneen ja äreän näköisestä Grumpy-kissasta, joka on kerännyt miljoonia faneja ympäri maailmaa ilmeikkäällä ulkomuodollaan. Nyt kissamaailman taivaalle on syttynyt uusi tähti, tanskalainen Monty-kissa. 

Suloinen mutta omalaatuisen näköinen Monty-kissa hurmasi tulevat omistajansa vuosi sitten tanskalaisessa löytöeläintalossa. Ilman ylempiä nenäluita syntynyt kissa oli tuolloin kolmevuotias.

– Rakastuimme päätä pahkaa Montyn ihastuttaviin kasvoihin ja rauhallisuuteen, kaksi kissaa entuudestaan omistanut pariskunta kertoo Monty-kissan Facebook-sivuilla.

Ikäviä puolia Montyn erikoislaatuisessa kasvorakenteessa ovat hengitysvaikeudet ja liiallinen aivastelu. Montyn persoona kuitenkin on omistajiensa mukaan kuin ”harvinainen timantti”.

– Haluamme osoittaa Montyn avulla, että erilaisuudesta huolimatta voi olla fantastinen. Monty toimii lähettiläänä kaikkien niiden kissojen puolesta, jotka eivät välttämättä näytä jokaisen silmissä täydellisiltä, omistajat korostavat.

Monty-kissa on nousemassa sosiaalisessa mediassa valtavaksi hitiksi. Kisun sivuilla on jo yli 40 000 tykkäystä ja myynnissä on fanituotteitakin. Matkaa kuitenkin Grumpy Catin kaltaiseen suosioon on, äreällä kisulla kun on lähes 7 miljoonaa fania Facebookissa. Tutustu Montyyn Facebookissa ja Bored Panda -sivustolla

Kuva: Facebook

(Radio Nova, Facebook, Bored Panda)

Kilpailut

Uusimmat