Haloo Helsinki! -yhtyeen Elli ja Jere kertovat Beibin synnystä

01.10.2014 17:27 -

Radio Novassa juhlitaan uuden Kiitos ei ole kirosana -albumin julkaisevaa Haloo Helsinki! -yhtyettä perjantaina 3. lokakuuta. Päivän aikana kuullaan uusi levy kokonaisuudessaan Ellin ja Jeren biisitarinoilla höystettynä.

Levyn ensimmäisenä maistiaisena saatiin energinen Beibi-single.

– Aluksi tuntui, että siinä on vain sitä Beibi-hokemaa ja rämpytystä, mutta siellä on oikeasti syvällinen teksti pohjalla. En halua tehdä mitään sellaista mikä ei ole mulle tärkeää tai jos siinä ei ole mitään järkeä, Elli Haloo kertoo.

Jere Marttila kertoo biisin synnystä seuraavasti:

– Tämä on niin hauska yhteensattuma, että se tuli tiedostamatta ihan niin kuin viime levyllä Huuda-kappale, joka oli viimeisiä kappaleita mitä studiossa teimme – sama juttu oli Beibissä. Olimme nauhoittamassa kitaroita, ja siinä tuli pieni tauko. Juttelin Leon kanssa, että pitäisikö vielä kokeilla jos lähtisi jotain. Leo kertoi, että sillä on ollut sellainen drum&bass-tyylinen pohja työpöydällä, että pitäisikö siihen kokeilla jotain. Soittelimme akustisilla, ja siitähän se sitten syntyi. Kyseessä on aikalailla sellainen biletysbiisi, mutta on ollut hienoa huomata, että ihmiset ovat myös löytäneet sen tekstin tarkoituksen.

Kilpailut

Uusimmat