Graffiteja, Eva & Manu ja maailmanrauhaa! Tuusulan Taiteiden Yö tavoittelee ennätyksiä

07.08.2014 10:41 -

Tuusulan Rantatie muuttuu taideteokseksi Tuusulan Taiteiden Yössä perjantaina 8. elokuuta. Tielle syntyy illan aikana Suomen pisin katuliitugraffititeos. Musiikista vastaavat muun muassa Eva & Manu.

Jokainen tapahtuman kävijä on tervetullut jättämään graffitityömaan ennätysteokseen oman jälkensä.

Klo 18-02 järjestettävässä tapahtumassa kiinnitetään huomiota myös maailmanrauhaan. #IAMPEACE-rauhanmeditaatiotempauksessa tapahtuman päälavat hiljenevät minuutiksi kello 19:00.

Tempauksessa rauhan aikomuksen levittämiseen osallistutaan samaan aikaan kaikkialla maailmassa.

Monipuolisen tapahtuman ohjelmistossa on yhteensä 92 ohjelmanumeroa 19 eri tapahtumapaikalla kuoromusiikista teatteriin ja katutanssiin.

Illan musiikkitarjonnasta vastaavat muun muassa Teleks, räp-trio Mansesteri ja ranskalais-suomalainen, kansainvälistäkin mainetta niittänyt trendikäs duo Eva & Manu.

Kuva: Shutterstuck

(Radio Nova)

 

 

Kilpailut

Uusimmat