Konttorissa maanantaina: Onko luovuus taiteilua vai tekemistä?

04.08.2014 19:08 -

Kottaraiset palasivat lomilta studioon ja saivat vieraakseen Pauli Kopun, joka on yksi yrittäjiä ja sijoittajia yhyttävän SLUSH-tapahtuman järjestäjistä. Tänä vuonna haetaan erityisen luovaa suomalaista. Siis minkälaista?

Tänä vuonna etsitään SLUSH-hengen mukaisesti Suomen luovinta ihmistä. Luovimpia tapauksia esitellään Konttorissa loka-marraskuulla ennen Messukeskuksen suurta marraskuista SLUSH-tapahtumaa, jossa startup-yrittäjät verkostoituvat rahoittajien ja toistensa kanssa.

Ensimmäinen SLUSH järjestettiin Helsingissä vuonna 2008, jonka jälkeen tapahtuma on kasvanut 150 hengen kokoontumisesta tuhansien ihmisten must-tapahtumaksi.

Tänä syksynä etsitään Suomen luovimpia persoonia.

Pauli Kopu, yksi SLUSH:in perustajista kertoi Radio Novan Konttorin Annika Metsäkedolle ja Sari Seppälälle, ettei kyseessä ole kuitenkaan taitelijoiden tai rakettitieteilijöiden metsästys. Luovuuteen kuuluu ennen kaikkea tekeminen.

– Ihan kuka tahansa voi olla luova, kunhan ihminen tekee jotain. Nyt koitetaan pöyhiä sitä sanaa ja ymmärtää se sanaa niin, että mitä se luominen on. Sehän on tekemistä!

Radio Nova ja MTV esittelevät luovimman suomalaisen tittelistä kisaavia pitkin syksyä. Ilmianna luova ihminen elokuussa, 24. päivään mennessä osoitteessa www.slush.org/luovimmatsuomalaiset tai tosielamandiili.fi.

Kuuntele koko haastattelu!

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat