Timo Kiiskinen saa Juha Vainio -palkinnon

25.07.2014 15:00 -

Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon, 6000 euroa, saa tänä vuonna laulaja ja lauluntekijä Timo Kiiskinen. Palkinto luovutetaan Kiiskiselle tänään (25.7.) Kotkan Meripäivillä järjestettävässä Yleisessä saunassa -viihdekonsertissa.

Juha Vainion Rahaston hallitus perustelee valintaa seuraavasti: Jos Timo Kiiskisen tuotantoa pitäisi kuvailla yhdellä lauseella, voisiko se mennä jotenkin näin:

”Körttihenkinen kansanlaulu törmää syvän etelän maille eksyneeseen bossanovaan, menee ja ottaa sen kanssa tujauksen fadolla maustettua bluesia savunsinisessä jazzklubissa.”

Kiiskisen lauluissa on useimmiten kysymys suurista asioista. Ne kertovat rakkaudesta, kuolemasta, jostain korkeammasta voimasta. Ja kaiken yli käy loputon kaipuu, sen surumielisen lohdullinen sininen sointu.

Kun suurista tunteista kertoo ihmisen kokoisilla tarinoilla, pelkistetysti ja tosissaan, kuulijan on helppo ottaa viesti vastaan ja omakseen. Niinpä monista Kiiskisen lauluista on vuosien saatossa tullut osa suurta suomalaista laulukirjaa.

Timo Kiiskinen syntyi Etelä-Savossa, Haukivuoren Kantalassa 30.5.1963. Nuoren Timon matka musiikintekijäksi alkoi Heinolassa, veljen kitaralla. Matkalle mahtuu monta bändiä monipuolisen musiikin ja loistavien muusikoiden seurassa. Varsinkin rhythm&blues-vaikutteet jäivät soimaan Kiiskisen lauluihin ja juurevaan tekstimaisemaan.

Angloamerikkalaisen juurimusiikin ohella teksteissä voi aistia supisuomalaisen sielunmaiseman: “Kyllä siellä mennään suota ja pitkospuita pitkin dylanismiin ja tämmöiseen... ja suomalaiset kansanlaulut ovat valtavan iso aarreaitta. Ehkäpä päässäni oleva hässäkkä on sekoitus Neil Youngia ja Eino Leinoa”, sanoo Kiiskinen itse. (Selvis 4/2007)

Omien laulujen teko alkoi parikymppisenä, ensimmäinen albumi Toinen kuu ilmestyi vuonna 1992. Siitä alkoi tuotteliaan lauluntekijän omaääninen ja monipuolinen taival, joka edelleen jatkuu vahvana ja tunnistettavana.

Yli 10 oman albumin ohella Kiiskinen on vieraillut muun muassa. Kari Tapion, Jorma Kääriäisen ja Suvi Teräsniskan albumeilla, niin laulajana kuin lauluntekijänä. Hänen kynästään on syntynyt lauluja myös Samuli Edelmannille, Sami Saarelle, Vesa-Matti Loirille ja lukuisille muille kotimaisille eturivin artisteille.
Viimeisimpänä saavutuksena mainittakoon laulutekstit Matti Mikkolan sävellyksiin Pepe Willbergin tänä vuonna julkaistulla, menestyksekkäällä Saimaa-albumilla. Niissä musiikin majesteetillisuus ja pienet yksityiset tarinat kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Kun kaikki tarpeeton on riisuttu pois, muistojen ja kohtaamisten herkkyydestä ja hauraudesta syntyy jotain paljon yhden miehen elämää suurempaa.

Kiiskisen laulut muotoutuvat niin esittäjiensä omiksi, että tekijän nimi haihtuu helposti kuulijan tajunnasta. Mutta hänen oma, pelkistetty kitara-lauluversionsa Sami Saaren tunnetuksi tekemästä Ainutkertainen -kappaleesta paljastaa ytimen: lauluntekijä voi huoletta lähettää laululapsensa maailmalle elämään omaa elämäänsä, kun sen sielu on vahva, kuin hyvää puuta.

Juha Vainion Rahasto on perustettu 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.
Rahaston tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet: Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), Martti Syrjä (1997), Tero Vaara (1998), Tuomari Nurmio (1999), Pekka Ruuska (2000), J. Karjalainen (2001), Anni Sinnemäki (2002), Ismo Alanko (2003), Jorma Toiviainen (2004), Mikko Alatalo & Harri Rinne (2005), Edu Kettunen (2006), Pauli Hanhiniemi (2007), Sinikka Svärd (2008), Dave Lindholm (2009), Maija Vilkkumaa (2010), Mikko Kuustonen (2011), Samuli Putro (2012) ja Chrisse Johansson (2013).

Kilpailut

Uusimmat