Ozzy Osbourne: “Minun pitäisi olla kuollut”

10.06.2014 16:46 -

Sekoilun täyteistä elämää vuosikymmenet viettänyt Ozzy Osbourne hämmästelee, kuinka hän on edelleen elävien kirjoissa.

Osbourne pohtii tuoreessa Daily Mail -lehden haastattelussa, kuinka hänen elämäntyylillään on mahdollista olla vielä hengissä. 65-vuotiaalla laulaja on nimittäin kohdannut taipaleensa saatossa lukemattomia läheltä piti -tilanteita.

- Minun pitäisi olla kuollut. En tiedä miksi en ole. Suurin osa niistä ihmisistä, joiden kanssa sekoitin päätäni ovat jo haudassa. Olen tippunut alas portaita ja alas parvekkeilta. Kerran hyppäsin ulos hotellin ikkunasta, koska luulin olevani katutasolla. Olin kuitenkin toisessa kerroksessa ja tipahdin ruusupuskaan saamatta naarmuakaan. En oikeasti voinut kuvitella, että eläisin 40-vuotiaaksi, saati sitten yli 60-vuotiaaksi. Ei ole mitään syytä siihen, että olen edelleen täällä.

Laulaja sanoo, että hänen vuosikymmeniä viettämässään rock-elämäntyylissä ei ole mitään romantisoitavaa, päinvastoin. Miehen mukaan hän katuu lukemattomia asioita ja kertoo tehneensä liikaa virheitä.

- Kadun eniten sitä, kuinka olen kohdellut vaimojani. Olin surkea isä, hirveä aviomies ja ihminen, jolla oli Intian kokoinen ego. Olin vuosikymmenten ajan aivan kamala idiootti. En edes muista kaikkea, mitä minun kuuluisi katua, koska olen tehnyt niin kamalia asioita. Eniten tosiaan kuitenkin kadun sitä, miten olen kohdellut perhettäni. On turha edes pyydellä anteeksi, koska en voi tehdä sitä tarpeeksi. Paras asia mitä voin tehdä, on pysyä kuivilla.

Osbourne painottaakin, että hän keskittyy tätä nykyä pysymään erossa päihteistä. Mies myönsi tovi takaperin repsahtaneensa Black Sabbathin viimeisimmän, 13-levyn, äänityksten aikana.

- Jonkun ylempi voima varmaan suojelee minua. Jopa lääkärit ovat tutkineet vereni ja ihmetelleet, miten en ole saanut itseäni hengiltä. He yrittivät selvittää, onko DNA:ni jotenkin erikoista, sillä mikään muu ei oikein selitä sitä, että elän edelleen.

(Radio Nova, Daily Mail)

Kilpailut

Uusimmat