OLVI-säätiöltä jättilahjoitus uudelle lastensairaalalle - 2 000 000 euroa!

23.05.2014 10:13 -

OLVI-säätiö tekee toistaiseksi historiansa suurimman yksittäisen  avustuksen lahjoittamalla Stiftelsen Nya Barnsjukhusets Stöd – Säätiö Uuden Lastensairaalan Tuelle kaksi miljoonaa euroa uuden lastensairaalan rakennushankkeen vauhdittamiseksi ja toteuttamiseksi.

Lahjoitus on tähän mennessä suurin yksittäinen säätiö- tai yrityslahjoitus hankkeelle.

Perusteluna lahjoitukselleen OLVI-säätiön hallitus näki sen, että yksi kansakunnan sivistyksen tunnusmerkeistä on sen suhtautuminen lapsiin ja heille luotaviin edellytyksiin turvatun elämän peruspuiden rakentamisessa. 

– Kun Suomessa on Arvo Ylpön kautta luotu yksi maailman parhaista lastenhoitojärjestelmistä, tätä perintöä ei saa vaarantaa pikkupolitikoinnilla,  toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Paavo Jauhiainen.

– Lastensairaalan tehtävänä on huolehtia niin valtakeskusten kuin maaseudun matalimpienkin majojen lapsien terveydestä odottamattoman kriisin kohdatessa. OLVI-säätiön on juuriltaan itäsuomalaisena toimijana ollut helppo nähdä sairaalahanke luontevana osana säätiön toimintaa, Jauhiainen jatkaa.

OLVI-säätiö on perustettu lähes 60 vuotta sitten. Sen suurin omistuksen kohde, Olvi Oyj, on listautumisensa jälkeen menestynyt niin koti- kuin ulkomaillakin poikkeuksellisen hyvin. 

Radio Novan aamushow'ssa Enbuske & Linnanahteessa Jauhiaisen kanssa perjantaiaamuna vieraillut Uusi Lastensairaala tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner iloitsee lahjoituksesta.

– Olemme siitä äärimmäisen kiitollisia. Se muistuttaa meitä kaikkia erityisesti tulevan lastensairaalan kansallisesta mandaatista, kyseessä on kaikkien lasten ja nuorten sairaala. Lahjoitus mahdollistaa osaltaan, että myös tulevaisuudessa voimme tarjota tasa-arvoista ja huipputasoista erikoissairaanhoitoa kaikille sitä tarvitseville lapsille ja nuorille. Se on kiistaton arvo, josta meidän kaikkien tulee pitää lujasti kiinni. Sydämellinen kiitos OLVI-säätiölle tästä lahjasta, kiittää Berner.

Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen tukiyhdistyksen varainhankinnan tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa. Lahjoituksien avulla Helsinkiin rakennetaan uusi valtakunnallinen lasten erikoissairaanhoitoon keskittynyt huippuyksikkö. Tavoitteena on kerätä puolet 30 miljoonasta yritys- ja yhteisölahjoituksilla.

Sairaalan suunnittelutyö on täydessä vauhdissa ja rakentamisen on määrä alkaa vuosien 2014–2015 vaihteessa. Tavoite on, että uusi sairaala on valmiina itsenäisyyspäivänä 2017, jolloin juhlimme 100-vuotiasta itsenäistä Suomea.

Suomalaismuusikot ovat osallistuneet sairaalan varainkeruuseen esiintymällä yhdessä Lohtu-kappaleella, jonka musiikkivideolla on Radio Novan sivustolla kerättyjä tavallisten suomalaisten musiikkivideoita. Hankkeen eteen tehdään töitä myös jättimäisen Live Aid ULS2017 -konsertin avulla.

Radio Nova ja MTV ovat mukana rakentamassa Uutta  Lastensairaalaa.

Lisää aiheesta: http://www.mtv.fi/liveaid

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat