Heidi Klum jatkaa Muodin huipulla -sarjassa, mukana myös Sinkkuelämää-tähti

19.05.2014 09:52 -

Suosittu Muodin huipulle -sarja palaa ruutuun uusin jaksoin kesäkuun alussa. Kuudentoista innokkaan muotisuunnittelijan pyrkimyksiä muotimaailman huipulle ja New Yorkin muotiviikoille seurataan nyt AVAlla. Vierailevana tähtena nähdään muun muassa Kristin "Charlotte" Davis.

Muodin huipulle -sarjan 11. kausi tuo kisaan suuren muutoksen, sillä tällä kertaa suunnittelijat toteuttavat kaikki haastetehtävät joukkueina. Suunnittelijat jaetaan aluksi kahteen kahdeksan hengen tiimiin. Voittajajoukkueesta vain yksi suunnittelija vie nimiinsä viikoittaisen haastetehtävän voiton ja häviäjäjoukkueesta yksi saa kuulla juontaja Heidi Klumin tutun Auf Wiedersehen -hyvästelyn.

 Nimekkäitä tuomarivieraita
 
Saksalaissyntyinen Klum jatkaa siis sarjan juontaja-tuomarina. Tuomaristossa suunnittelijoiden aikaansaannoksia arvostelevat Klumin lisäksi Muodin huipulle -ohjelmassa alkumetreistä lähtien mukana ollut muotiraamattu Marie Claire -lehden Nina Garcia sekä suunnittelijaguru Michael Korsin tilalle tälle kaudelle pestattu muotisuunnittelija Zac Posen. 33-vuotias Posen on vieraillut sarjan tuomarina aiemmilla kausilla ja on kertonut Korsin toimineen hyvänä mentorina pestiä varten. Suunnittelijoiden neuvonantajana jatkaa totutusti Tim Gunn (yläkuvassa Klumin kanssa).

Vakiotuomareiden lisäksi suunnittelijoiden töitä arvostelevat lukuisat vierailevat tuomarit, kuten näyttelijättäret Emmy Rossum Hävyttömistä, muun muassa Sinkkuelämää-sarjan Charlottena tunnettu Kristin Davis sekä Hollywood-legenda Susan Sarandon.

Muodin huipulle AVAlla ja Katsomossa ma 9.6.2014 alkaen maanantaisin klo 22.00.

(MTV, Radio Nova)


 

   

Kilpailut

Uusimmat