Uusi Lastensairaala 2017: Lataa Lohtu-kuva ja näytä tukesi!

13.05.2014 11:03 -

Uuden lastensairaala 2017 -hankkeen artistit on ikuistettu kuviin, joiden toivomme leviävän mahdollisimman monen ihmisen Facebook-taustakuviksi, Twitter-tileillä ja Instagramissa. Näytä, että välität!

Lohtu-kappale musiikkivideoineen yhdistää suomalaiset huippumuusikot hyvän asian puolesta. Kaikki Lohtu-kappaleen tuotot Spotify- ja radiosoittoineen menevät lyhentämättömänä Uuden lastensairaalan hyväksi. Tuomas Holopaisen säveltämässä kappaleessa kuullaan muun muassa Chisua, Cheekiä, Jari Sillanpäätä ja monta muuta kansansuosikkia.

Samat muusikot kerääntyvät esiintymään Helsingin Olympiastadionille kesäkuussa 2015. Liput viisituntiseen Live Aid -konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 14. toukokuuta 2014 klo 9 aamulla Lippupalvelussa. Myös sen kaikki tuotot ohjataan lastensairaalalle ja tapahtuma toteutetaan vapaaehtoistyön ja lahjoitusten voimin.

Liity Lohtu-heimoon sosiaalisessa mediassa seuraavasti:

Kopioi kuva(t) ensin koneellesi ja jaa sitten omalla sosiaalisen median tililläsi. Se on aivan ja täysin sallittua ja toivottavaa eli ULS2017 on antanut luvan kuvien käyttöön sosiaalisessa mediassa, jokaiselle suomalaiselle ja miksei muunkin maalaiselle hankkeesta innostuneelle! 

Lataa kuvien isommat versiot tästä.

<cms gallery "ULS2017" "17" />

Lue lisää aiheesta:

ULS2017: Lohtu-musiikkivideo kerännyt jo yli 400 000 katselukertaa!

Riki Sorsa Lohdusta: Olisin halunnut laulaa koko biisin yksin!

Chisu lapsena sairaalassa: Jouduin karanteeniin

Jesse Kaikuranta: Lohtu-kappaleen ja videon yhteisvaikutus oli koskettava

Lauri Tähkä Lohtu-kappaleen ja videon teosta: Itse asia loi yhteishengen

Dome Karukoski Lohtu-videosta: Koskettavuus tuli extrabonuksena

Uusi lastensairaala 2017 Live Aid -konsertti kerää huikean kattauksen esiintyjiä

USL2017: Suomalaisartistien yhteisponnistus Lohtu-video tuo roskan silmään

ULS2017-varainkeruussa jättitempaus: viisituntinen Live Aid -konsertti Olympiastadionilla

Tuomas Holopainen, Cheek, Jari Sillanpää - ykkösrivin tähdet yhdistävät voimansa Uuden Lastensairaalan hyväksi

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat