Goottirock-yhtye London After Midnight Suomeen heinäkuussa

26.04.2014 21:37 -

Yhdysvaltalainen London After Midnight saapuu Tavastialle lauantaina 26. heinäkuuta. 

Sean Brennanin vuonna 1990 perustama London After Midnight on yksi merkittävimmistä goottirock-yhtyeistä ja bändillä on laaja sekä uskollinen fanikuntansa goottipiireissä.

Brennan ei ole kuitenkaan halunnut leimata tai muutoin vetää tarkkoja genrerajoja musiikilleen, jotteivät ne rajoittaisi luovuutta ja pirstaloisi yleisöä.
 
London After Midnightin uskotaan musiikissaan tuovan esille henkilökohtaisia ja tunteellisia teemoja, mutta tämä on jokseenkin harhakuvitelmaa, sillä useiden kappaleiden viittaukset ovat kaikkea muuta kuin romanttisia. Sean Brennan on tunnettu pitkäjänteisestä tuestaan ihmisoikeuksien ja eläinten oikeuksien, ympäristökysymysten ja sananvapauden puolesta sekä työstään avoimen ja edistyksellisen politiikan eteen. Nämä teemat näkyvät niin bändin viestinnässä kuin välittyvät eteenpäin yhtyeen musiikin kautta.
 
London After Midnightin musiikki on ollut alusta saakka poliittisvärittynyttä alun lempeämmästä viittailusta nykyiseen räikeään tykitykseen, joista esimerkkeinä ovat muun muassa kappaleet  ”Feeling Fascist?” ja ”America’s a Fucking Disease”.
 
Koko yhtyeen uran ajan London After Midnight on ollut tähdittämässä lavoja niin The Curen kuin Green Dayn kaltaisten huippunimien kanssa. Historian aikana samoissa bändirivistöissä on nähty tutumpiakin nimiä kuten, HIM, Soft Cell ja Rammstein.



KONSERTTI:
La 26.7.2014 Tavastia
Ovet 20:00, konsertti alkaa klo 21:00

Liput: myynnissä Tiketti.fi

Kilpailut

Uusimmat