Kohu Yhdysvalloissa: kehottaako Disney-animaation tunnuskappale "tulemaan kaapista"?

05.04.2014 07:29 -

Disney teki sen jälleen: rohkean ja väkevän seikkailun, jonka pääosassa on voimas naishahmo. USA:ssa kaikkia uutuusanimaatio Frozen ei kuitenkaan ole miellytänyt. Sen uskotaan kannustavan tyttöjä homoseksualisuuteen.

Yhdysvalloissa Frozen-elokuva on nostanut voimakasta vastarintaa uskonnollisissa piireissä. Sen on sanottu olevan paholaisen työtä ja aivopesevän tyttöjä lesbouteen. Uskonnolliset piirit uskovat elokuvan myös antavan ymmärtää, että homoseksualisuus ja eläimiin sekaantuminen on hyväksyttävää.

Erityisesti elokuvan Oscar- ja Golden Globe -palkitun tunnusbiisin Let it go on sanottu kannustavan "kaapista ulos tulemiseen".

Let it go - anna olla

Vasta-argumentit uskonnollisille pahoilaisväitteille muistuttavat, että joskus sikari on vain sikari. Mistä tahansa laulusta, elokuvasta tai taiteesta voidaan vääntää homoseksuaalisia viitteitä, jos oikein aletaan kaivelemaaan.

Kuuntele Let it go -biisi elokuvasta:

Kilpailut

Uusimmat