Miley Cyruksen ja Justin Timberlaken Suomen konsertit ovat vaarassa peruuntua

03.04.2014 06:35 -

Miley Cyruksen ja Justin Timberlaken konsertit Helsingin areenassa ovat vaakalaudalla Yhdysvaltain Venäjä-pakotteiden vuoksi, kirjoittaa Financial Times. 

Yhdysvallat määräsi viime kuussa talouspakotteita Gennadi Timtshenkolle sekä veljeksille Arkadi ja Boris Rotenbergille, jotka omistavat areenan.  

Lehden mukaan konserttien järjestäjä, yhdysvaltalainen Live Nation -yhtiö tarvitsee ainakin teoriassa maansa valtiovarainministeriön luvan, jotta se voisi maksaa areenan käytöstä.
 
Lontoolaisjuristin Anthony Woolichin mielestä yhteistyön lainmukaisuus riippuu siitä, ehdittiinkö taloudelliset sitoumukset hoitaa ennen kuin Yhdysvallat päätti pakotteista. Asianajajat selvittelevät tilannetta parhaillaan.


 
-Jos Live Nationin tarvitsee yhä maksaa areenan käytöstä, se voi olla ongelma, Woolich pohti Financial Timesissa.
 
Boris Rotenbergin pojan Roman Rotenbergin mukaan konserttien perumisesta ei ole ollut mitään viitteitä.   
-Miksi suomalaisten pitäisi kärsiä pakotteista? Konsertit on myyty loppuun, hän sanoi lehdelle.  

Timberlaken keikka on tarkoitus järjestää areenassa toukokuussa ja Cyruksen konsertti kesäkuussa.
 
Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Helsingin Sanomat, jolle Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Nina Castrén vahvisti, että konsertit voidaan joutua perumaan. 

Kilpailut

Uusimmat