Minna Kuukka: Ärsyttävät Duudsonit ovat ottaneet äidit haltuun

25.03.2014 12:58 -

Elcrew'ssa tiistaina 25. maaliskuuta vierailleet Duudsonit nostattivat ennen Minna Kuukan ärsytyskynnyksen äärimmilleen. Nyt Minna kuitenkin lähes istui Duudsonien sylissä studiossa.

Minna Kuukalla oli painavaa sanottavaa Duudsonien Jarpille ja HP:lle, jotka vierailivat Elcrew'n aamussa. Minna kertoi, kuinka häntä aiemmin ärsytti, että Duudsonit opettavat hölmöjä temppuja muksuille, ja saavat siitä vielä rahaa.

Duudsonit tuli taloon -ohjelman myötä kaikki on kuitenkin muuttunut. Äitien ottaminen haltuun oli Minnan mielestä se neronleimaus, jonka ansiosta Duudsonit ovat voittaneet nyt Minnankin puolelleen.

Kolmannen tuotantokautensa aloittava Duudsonit tuli taloon - ohjelma on jälleen hyvällä asialla. Tavallisten perheiden lisäksi ohjelmassa nähdään kyliä ja yhteisöjä, joita Duudsonit auttavat. Duudsonit avittavat muun muassa avioerossa pyristelevää perhettä ja yksinäisiä kehitysvammaisia. Liikutuksen kyyneleiltä ei siis vältytä.

Kilpailut

Uusimmat