Suomen soul-lahjakkuus Tuomo julkaisi kevään kiertueaikataulun

30.01.2014 20:35 -

Uutuusalbumi The New Mystique julkaistaan perjantaina 31. tammikuuta, jonka myötä artisti suuntaa kiertueelle.

Albumin ilmestymistä juhlistetaan lauantaina 1. helmikuuta Helsingissä Tavastia-klubilla. Talven ja kevään mittaan Tuomo keikkailee myös muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Uudella levyllä Tuomon soundi on uudistunut merkittävästi. Perinnetietoisen lauluntekijäsoulin rinnalla kuullaan nyt myös modernia elektronista tanssimusiikkia, kasarisyntikoita ja ysäribiittejä.

– Parin vuoden tauon jälkeen tuntuu mahtavalta lähteä uudistetun bändin kanssa keikoille. Vahvasti sähköistetty setti iskee entistä kovempaa ja kulmikkaammin, jytinää ja sihinää on lisätty. Orgaanisesta groovesta ei silti ole tingitty milliäkään, Tuomo kertoo.

Nykyisin Tuomon rinnalla nähdään beatboxaaja Felix Fenger, esimerkiksi Yonan yhtyeessä ja Auteur Jazzissa vaikuttanut pianisti Antti Kujanpää sekä lukemattomissa kokoonpanoissa soittaneet rumpali Eliel Viitala ja basisti Tapio Backlund.

Tarkemmat tiedot tulevien konserttien lippujen hinnoista ja ennakkomyyntipisteistä on saatavissa suoraan keikkapaikoilta.

31.01.2014 Helsinki, Stupido-Shop
01.02.2014 Helsinki, Tavastia
27.02.2014 Tampere, Klubi
28.02.2014 Oulu, 45 Special
07.03.2014 Espoo, Sellosali
08.03.2014 Hämeenlinna, Suisto
03.04.2014 Kuopio, Henry’s Pub
05.04.2014 Helsinki, Funky Elephant
12.04.2014 Jyväskylä, TBA
19.04.2014 Turku, Klubi
16.05.2014 Kuopio, Tähti
24.05.2014 Helsinki, Korjaamo

Kilpailut

Uusimmat