Miljoonia myynyt jenkkitähti antoi vinkkejä suomalaisille Voice Of Finland –kisaajille
Maaliskuussa odotetun Head Or Heart –kakkoslevynsä julkaiseva Christina Perri antoi Radio Novan haastattelussa vinkkejä suomalaisille Voice of Finland –ohjelman kisaajille.
Christina Perri teki läpimurtonsa jokunen vuosi sitten Jar Of Hearts –megahitillään, jonka jälkeen tähden ura on ollut huikeassa nosteessa. Muun muassa tarjoilijana ennen musiikkiuraansa työskennellyt Perri on tavoitellut unelmaansa sinnikkäästi, ja omaan itseensä uskominen onkin tähden mukaan yksi keskeisimmistä ominaisuuksista.
Suomen televisiossa pyörii parastaikaa Voice of Finland –sarjan kolmas kausi, jossa jälleen useat tähteydestä haaveilevat laulajat pyrkivät saamaan jalkansa musiikkibisneksen oven väliin. Perri antoi Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa vinkkejä mukana oleville kisaajille.
- Ensinnäkin minusta on mahtavaa, että ihmiset lähtevät mukaan tuollaisiin juttuihin. Olen sitä mieltä, että kaikkiin mahdollisuuksiin täytyy tarttua ja jos joku ovi aukeaa, siitä kannattaa astella sisään.
- On ehdottoman tärkeää olla rohkea ja tehdä asioita, jotka pelottavat - oli kyse sitten siitä, että osallistut tällaiseen television laulukilpailuun, annat levysi jollekin kuunneltavaksi tai muutat kotikaupungistasi jonnekin muualle. On lukemattomia tapoja tavoitella haaveitaan ja täytyy olla sinnikäs. Monet luovuttavat jossain vaiheessa, joten kannattaa uskoa itseensä ja olla se, joka ei luovuta.
Aina uransa alkumetreiltä lähtien Perri on kertonut haluavansa pysyä uskollisena itselleen ja tähti on painottanut, kuinka tärkeää on kuunnella omaa sydäntään. Raadollisessa musiikkibisneksessä ei kuitenkaan ole aina helppoa olla oma itsensä.
- Kyllähän se on rankkaa, koska loppupeleissä ainoastaan minä pystyn puolustamaan itsenäni. Ymmärrän myös niitä artisteja, jotka jossain vaiheessa luovuttavat, sillä tämä ala vaatii henkisesti todella paljon.
- Toisaalta olen tällä hetkellä todella hyvässä tilanteessa, sillä levy-yhtiöni on antanut minulle paljon vapauksia ja minuun luotetaan. Olen siis pystynyt olemaan 100 prosenttisesti oma itseni ja se on uskomattoman hieno asia.
Vuonna 2011 julkaistun lovestrong.-debyyttilevyn suosion myötä Perri on saavuttanut asioita, joiden toteutuminen tuntuu tähdestä edelleen uskomattomalta. Laulaja nauraa, että yksi suosion hienoista puolista on mahdollisuus päästä tapaamaan omia idoleita.
- Uran kohokohtia on todella paljon, mutta yksi ehdottomasti hienoimmista hetkistä tähän mennessä on ollut se, kun tapasin Paul McCartneyn. Oli myös mahtavaa olla kiertueella Jason Mrazin kanssa, hän on upea tyyppi ja oli uskomatonta, että sain laulaa hänen kanssaan joka ilta. Olen myös kova Guns N’ Roses –fani, joten olen päässyt tapaamaan Slashin ja Duff McKaganin ja ystävystynyt Matt Sorumin ja hänen vaimonsa kanssa. Axl Rosea en ole kyllä vielä kohdannut, joten sitä vielä odotan.
- Vaan tämä kaikki on niin hienoa, että nipistän itseäni päivittäin ja olen kiitollinen siitä, että saan tehdä näitä hommia ja olla oma itseni.
Katso uuden Human-singlen musiikkivideo alta:
(Radio Nova)