Sonata Arctican Tony Kakko: Musiikin pitää saada minut hymyilemään

16.01.2014 22:02 -

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta Sonata Arctican ensimmäisen albumin Ecliptica julkaisusta. Yhtye juhlistaa tätä mittavalla maailmankiertueella sekä julkaisee uuden albumin Pariah’s Child 28. maaliskuuta.

- Albumilla tulee olemaan ihan selkeitä, perinteisempiä Sonata-hittejä, mikä tuntuu hyvältä. Tuntuu, että pääsimme kaikki haluamaamme lopputulokseen omien osuuksiemme kanssa. Lähtökohtana oli tehdä tästä albumista seuraava Sonata Arctica power metal –levy, ja tuntuu, että onnistuimme siinä riittävästi. Minun on pakko myöntää, että olin itse ajautunut aika kauas ajoista, joilloin musiikkityylimme oli vauhdikkaampaa. Oli ilo huomata, että tämä tyylilaji saa minut edelleen hyvälle tuulelle. Se on hyvä asia. Musiikin pitää saada minut hymyilemään. Näen tämän myötä nyt myös jotkut meidän vanhat biisit aivan uudessa valossa. Nyt ymmärrän miksi meidän fanimme pitävät siitä, mitä teimme joskus vuosia sitten, olen kiitollinen siitä, yhtyeen laulaja Tony Kakko pohtii.

Pariah’s Child -albumin biisit:

1. The Wolves Die Young

2. Running Lights

3. Take One Breath

4. Cloud Factory

5. Blood

6. What Did You Do In The War, Dad?

7. Half A Marathon man

8. X Marks The Spot

9. Love

10. Larger Than Life

Sonata Arctica juhlistaa uransa 15-vuotista merkkipaalua soittamalla 10 spesiaalia keikkaa Suomessa ennen kuin lähtevät koko loppuvuoden kestävälle maailmankiertueelle.



SONATA ARCTICA 15th Anniversary Tour - Finland 2014

29.01. Circus, Helsinki

30.01. Tamperetalo, Tampere

31.01 Verkatehdas, Hämeenlinna

01.02. Kerubi, Joensuu

08.02. Radio Rock Risteily

11.02. Sibeliustalo, Lahti

12.02 Lutakko, Jyväskylä

13.02. Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio

14.02 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

15.02. Logomo, Turku

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat