Lukuisista superhiteistään tuttu Jason Derulo helmikuussa Suomeen

25.11.2013 09:42 -

24-vuotias haitilais-yhdysvaltalainen Jason Derulo on vahvistanut ensimmäisen Suomen konserttinsa. Derulo konsertoi Helsingissä sijaitsevalla The Circus -klubilla 28. helmikuuta 2014.

Yli 40 miljoonaa singleä myyneen Derulo muistetaan hiteistään, kuten The Other Side, Watcha Say, In My Head, Ridin´Colo, Don´t Wanna Go Home sekä It Girl.

24-vuotias Derulo tunnetaan vahvan lauluäänen lisäksi erinomaisesta tassitaidostaan.

Derulon oli määrä esiintyä jo vuonna 2012 Helsingissä loppuunmyydyssä The Circuksessa, mutta vakavan loukkaantumisen vuoksi konsertti jouduttiin peruuttamaan. Derulo loukkasi tuolloin koreografioita harjoitellessaan kaulansa ja koko kiertue oli pakko peruuttaa.

Naisfanien harmiksi Jason Derulo on onnellisesti varattu. Hän on seurustellut pitkään American Idol-voittaja Jordin Sparksin kanssa.

Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 2. joulukuuta klo 9.00 Lippupalvelun kautta.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat