Suomi-iskelmän kuningatar sai viestejä henkimaailmasta - viestit julki uudessa kirjassa

29.10.2013 19:26 -

Katri Helenalta ilmestyy uusi Taivaan tie –niminen levy ja kirja keväällä 2014.

Vain hyvällä saat aikaan hyvää.
Vain rakkaudella saat rakkautta.
Vain rakastamalla kestät itse.
Ei ole muuta tietä.
Katri Helena

Ajatus Taivaan tiestä syntyi, kun Katri ja joukko lauluntekijöitä kokoontuivat keväällä uuden levyn suunnitteluretriitissä, jossa Katri ensimmäistä kertaa avasi päiväkirjojaan. Uuden levyn laulut ovat syntyneet Katrin kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen pohjalta.

Samannimiseen kirjaan on koottu hänen mietelmiään. 

Taivaan tie –kirja tarjoaa lohtua

Katri Helena on vuodesta 1988 saakka kirjoittanut muistiin viestejä, joita hän on saanut läheisiltään henkimaailmasta. Viestit ovat tarjonneet vastaanottajalleen suunnattoman määrän opastusta, tukea ja voimia. Suru on sulanut rinnassa ja kauniit sanat ovat lohduttaneet.

Nyt Katri Helena avaa mietelausein täytetyn muistikirjansa lukijoille. Taivaan tie –kirjaan on koottu hänen mietelmiään, jotka ilahduttavat, pohdituttavat ja tarjoavat lohtua. Teos ilmestyy Otavan kustantamana huhtikuun lopulla 2014.

Suomalaisten suursuosikki Katri Helena juhlii parhaillaan puolen vuosisadan mittaista taiteilijanuraansa lähes loppuunmyydyllä kiertueella.

Kilpailut

Uusimmat