Suomi on siirtynyt talviaikaan - muistitko kääntää kellosi?

27.10.2013 04:00 -

Suomi on siirtynyt talviaikaan. Kelloja käännettiin tunnilla taaksepäin sunnuntaina 27. lokakuuta klo 4.00.

Nykyajan digitaaliset laitteet siirtävät pääsääntöisesti itse itsensä yön aikana vastaamaan uutta aikaa, mutta asia kannattanee varmistaa itse edellisenä ilta tai seuraavana aamuna.

Talviaika päättyy sunnuntaina 30. maaliskuuta 2014. Talviaikaa on vuodessa viisi kuukautta siinä missä kesäaikaa on seitsemän.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat