Kolmas Nainen toivoo artisteille aikaa kehittyä

23.10.2013 17:29 -

Suomirockin jättiläinen julkaisee useamman vuoden hiljaiselon jälkeen uuden Me ollaan ne -albumin 25. lokakuuta.

Kolmannen Naisen edellinen albumi julkaistiin vuonna 2009. Noin vuosi sitten bändi kokoontui yhteen uusien kappaleiden äärelle, josta alkoi matka kohti perjantaina julkaistavaa Me ollaan ne -levyä.

- Fiilikset ovat mahtavat, koska takana on pitkä projekti. Viime vuoden keväänä teimme ekat demomme ja saman kesän alussa aloitimme harjoitukset. Asetimme levy-yhtiömme kanssa tavoitteeksi albumin julkaisemisen tänä syksynä.

- Viimeiset neljä kuukautta levynteossa olivat ainakin itselleni hurjan työläitä. Elokuussa työpäivät muuttuivat työvuorokausiksi. Nyt on erittäin helpottavaa, että homma on klaari. Tuntuu siltä, että mitään ei jäänyt tekemättä eikä yhtään kiveä kääntämättä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, kertoo yhtyeen kitaristi Sakari Pesola.

Bändin julkaisema traileri antaa vihiä melko rokkaavasta albumista.

- Odotettavissa on kitaravetoista musiikkia kirvakkailla teksteillä höystettyinä. Kappaleiden kirjo on niin monipuolinen kuin meistä pystyi irtoamaan. Levyllä on liki murtuvan hiljaisia biisejä ja sitten räyhäkkään runttaavia. Ja kaikkea siltä väliltä.

Hitaammin hyvä tulee?

Kolmannen Naisen tarina alkoi 80-luvun alkupuolella, ja suurempaan suosioon se ponnahti vuoden 1984 Rockin SM-kisoissa. Läpimurron jälkeen musiikkimaailma on Pesolan mukaan läpikäynyt merkittävän murroksen.

- Musiikkibisnes on muuttunut monessakin mielessä. Suurin muutos lienee se, että jakelijana voi nykyisenä nettiaikana toimia kuka tahansa. Tarjontaa onkin tullut hurjasti lisää, sekä "virallisina" että "epävirallisina" julkaisuina. Myös virallisten ja vakiintuneiden levy-yhtiöiden kautta tulevien julkaisujen määrän on jokainen voinut havaita kuluneen syksyn aikana. Samalla saattaa olla, että artistien albumijulkaisujen elinkaari on lyhentynyt; myynti täytyy tehdä äkkiä. Toinen piirre on levymyynnin viimeaikainen pieneneminen ja kolmas piirre tekijänoikeuksien suoranainen polkeminen ilmaisten tai käytännössä ilmaisten jakelukanavien muodossa, Pesola pohtii.

- Voi olla, että uudet artistit eivät saa enää mahdollisuutta kehittää juttuaan usemman albumin ajan kuten me vielä saimme. Se voisi sekä musiikillisesti että artistien identiteettien kehittymisen kannalta olla kuitenkin hyvä asia. Vasta neljäs albumimme oli menestys. Onko musiikissa siirrytty turhan paljon artistivetoisuudesta tuottajavetoisuuteen, kitaristi jatkaa.

Sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Näin kävi myös Kolmannen Naisen kohdalla, yhtye siirtyi telakalle vuonna 1994. Hiljaiseloa ehti kulua 15 vuotta, minkä jälkeen fanit palkittiin uudella Sydänääniä-albumilla (2009). Pesola kokee, että juuri nämä mutkat matkassa ja yhteiset juuret ovat mahdollistaneet bändin pitkän iän.

- Yhtyeen jäseniä yhdistävät muutkin kuin musiikilliset siteet. Esimerkiksi vanhempamme ovat tunteneet toisensa. Olemme kotoisin samalta seudulta, ja omaamme siihen liittyen samanlaisen kokemushorisontin. Mikael Niemen kirjassa Populaarimusiikkia Vittulanjängältä on tuo kaikki kiteytetty hyvin. Mutta me emme hajonneet kuten kyseisen kirjan bändi. Tai hajosimme, mutta yhdistyimme uudelleen. Yksi paradoksaalinen selitys bändin pitkälle iälle onkin se että hajosimme.

Kaikki alkuperäiskokoonpanon kaverit soittavat edelleen yhtyeessä.

- Vain yksi kaveri on tullut lisää, Timo Kivikangas Jurvan Kylmyydestä. Maatalon poika hänkin, kuten minä ja Pasi (Kallioniemi). Alkuperäiskokoonpanolla soittavia bändejä, jotka ovat meitä vanhempia ei liene paljon muita ole olemassa kuin ZZ Top. Eikä sekään ole paska bändi, kitaristi naurahtaa.

Niko Hatara

Kilpailut

Uusimmat