Ruotsin tunnetuimpiin rock-bändeihin kuuluva The Sounds julkaisee uuden levyn marraskuussa

02.10.2013 19:18 -

Bändi tullaan näkemään usealla klubikeikalla Suomessa.

Ruotsin tunnetuimpiin rock-bändeihin kuuluva The Sounds julkaisee viidennen albuminsa 1. marraskuuta. Weekend-albumi on jatkoa erinomaisesti menestyneelle Something To Die For -albumille, jolta lohkaistu single Better Off Dead oli valtava radiohitti myös Suomessa. Bändi kävi esittämässä sen myös Emma-gaalassa vuonna 2011. Esimakua uudesta albumista antaa juuri julkaistu single Hurt The Ones I Love.

Bändin solisti Maja Ivarsson on noussut viime vuosina yhä mielenkiintoisemmaksi persoonaksi sekä Ruotsissa että maailmalla. Viime vuonna hän osallistui miljoonayleisön keränneeseen Ruotsin Vain elämää -ohjelmaan (Så Mycket Bättre).

Maja on ollut mukana myös ainutlaatuisessa yhteistyössä suomalaisen vaatemerkin Ivana Helsingin kanssa. Ivana Helsinki on vaatettanut Majaa aiemmin keikoilla ja tämä johti lopulta tiiviimpään yhteistyöhön. Tyyli-ikonina pidetty laulaja on ollut suomalaismuotitalolle vierailevana designerina tehden kokonaisen paitamalliston.

The Sounds villitsi suomalaisyleisöt kesällä 2013 Provinssirockissa ja Ruisrockissa. Joulukuun alussa bändi tullaan näkemään Suomessa Turun Caribia-areenalla, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Tampereen Pakkahuoneella, Oulun Teatriassa sekä Helsingin Tavastia-klubilla.

Yhdysvalloissa bändi on ollut mukana useissa tv-ohjelmissa ja kerännyt suuren joukon viihdemaailman julkkiksia tuekseen. Esimerkiksi Dave Grohl, Quentin Tarantino, Pharrell ja Britney Spears ovat maininneet fanittavansa The Soundsia.

Joulukuun kiertueen aikataulu:

04.12. Tavastia, Helsinki

05.12. Tavastia, Helsinki

06.12. Tavastia, Helsinki

07.12. Caribia Arena, Turku

08.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

09.12. Pakkahuone, Tampere

10.12. Teatria, Oulu

Kilpailut

Uusimmat