Thirty Seconds To Mars maaliskuussa Suomeen - liput pian myynnissä!

16.09.2013 17:22 -

Yhdysvaltalaisyhtye Thirty Seconds To Mars saapuu maaliskuussa Suomeen massiivisen LOVE LUST FAITH + DREAMS -maailmankiertueensa tiimoilta.

Thirty Seconds To Marsin kesän kynnyksellä julkaistu LOVE LUST FAITH + DREAMS -albumi on ollut valtava menestys ympäri maailmaa. Suomessa bändi villitsi viimeksi kesällä yhtenä Hietaniemen uimarannalla lämpimissä tunnelmissa vietetyn Rock The Beach -festivaalin pääesiintyjistä.

- Euroopasta on tullut toinen koti Thirty Seconds To Marsille ja olemme uskomattoman innoissamme palatessamme taas uudelle seikkailulle, kertoo yhtyeen nokkamies Jared Leto.

Thirty Seconds To Mars nähdään Helsingissä Hartwall Areenalla lauantaina 8. maaliskuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa maanantaina 23. syyskuuta. Lue lisää täältä



Thirty Seconds To Mars

Vuonna 1998 perustetun Thirty (30) Seconds To Marsin ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2002. Toinen pitkäsoitto ”A Beautiful Lie” (2005) oli yhtyeen varsinainen läpimurtoalbumi, jonka kautta 30 Seconds To Mars nousi nimenä kaikkien huulille. Bändi on tullut tunnetuksi erityisesti näyttävien musiikkivideoidensa ansiosta.

Valtavaksi hitiksi noussut ”The Kill” on valittu useassa yhteydessä yhdeksi parhaimmista musiikkivideoista ja ”From Yesterday” -videon yhtye kävi kuvaamassa Kiinan suljetussa kaupungissa. 30 Seconds To Mars on palkittu mm. MTV Video Music Awardsissa, MTV European Music Awardsissa sekä Kerrang! Awardsissa.



(Radio Nova, Live Nation)

Kilpailut

Uusimmat