Ruotsalaisyhtye The Sounds hellii suomalaisfanejaan loppuvuodesta

09.07.2013 09:03 -

The Sounds soittaa loppuvuodesta klubikiertueen Suomessa.

Keskiviikkona 4. joulukuuta kolmella Tavastia-keikalla käynnistyvä rundi nähdään Helsingin jälkeen Turun Caribiassa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Tampereen Pakkahuoneella ja Oulun Club Teatriassa. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 12. heinäkuuta.

Ke 4.12.2013 – pe 6.12.2013 Helsinki, Tavastia
La 7.12.2013 Turku, Caribia
Su 8.12.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ma 9.12.2013 Tampere, Pakkahuone
Ti 10.12.2013 Oulu, Club Teatria

Kesän alussa uuden Shake Shake Shake -singlen julkaissut The Sounds  valmistelee parhaillaan lähitulevaisuudessa ilmestyvää viidettä studioalbumiaan. Valovoimaisen keulakuvan Maja Ivarssonin johtaman viisikon edellinen pitkäsoitto ”Something to Die For” ilmestyi vuonna 2011, ja bändin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi ”No One Sleeps When I’m Awake”, ”Living in America” ja ”Painted by Numbers”.

Useita kertoja maassamme vieraillut The Sounds villitsi suomalaisyleisöt edellisen kerran tämän kesän Provinssirockissa, missä yhtye keräsi koko festivaalin suurimman yleisömäärän, sekä viime viikonloppuna järjestetyssä Ruisrockissa.

Turun konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Muiden keikkojen ikäraja on 18 vuotta.

LIPUT:

Myyntiin pe 12.7.2013 klo 9.00

www.the-sounds.com

www.facebook.com/thesounds

www.fullsteam.fi

Kilpailut

Uusimmat