Syövän kanssa toistamiseen taisteleva megatähti on selättämässä sairautensa - paluu lavoille suunnitteilla?

03.07.2013 22:44 -

Poplaulaja Anastacia perui alkuvuodesta yllättäen Euroopan kiertueensa, sekä uutuusalbuminsa valmistelut, lääkärien huomattua rutiinitarkastuksessa tähden rintasyövän uusiutuneen. Nyt tähti näyttää olevan toipumaan päin.

Julkisuuteen on valunut Anastacian keikkoja välittävän John Barkerin viesti eri yhteistyökumppaneille, missä kerrotaan Anastacian tuntevan olonsa kyllin vahvaksi palaamaan esiitymislavoille. Viestissään Barker kertoo tähden olevan valmiina esiintymään marraskuusta 2013 lähtien. Viesti alkaa lähteiden mukaan lupaavasti: Anastacia is back!

Anastacia sairastui syöpään ensimmäisen kerran vuonna 2003. Syöpä saatiin tuolloin nujerrettua ja laulaja palasi levytysstudioon jo syyskuussa 2003.

I feel so awful to be letting down all my amazing fans who were looking forward to 'It's A Man's World Tour'. It just breaks my heart to disappoint them, Anastacia pahoitteli alkuvuodesta Facebook-sivuillaan.

Tukenaan Anastacialla taistelussa ovat olleet hänen perheensä, ystävät ja fanit, joilta hän toivoo aikaa, kärsivällisyyttä ja yksityisyyttä.

Anastacian tervehtyminen näyttää todelliselta myös Twitterin puolella, missä hän on aktivoitunut ja kiitellyt fanejaan runsaasta myötätunnosta.

Yli 34 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt Anastacia muistetaan lukuisista hiteistään, kuten I'm Outta Love, Paid My Dues, One Day in Your Life, Left Outside Alone ja Heavy on My Heart.



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat