Yli miljoona albumia myynyt iskelmätähti julkaisee uuden albumin

28.06.2013 19:09 -

Reijo Taipale valmistelee paraikaa myöhemmin syksyllä julkaistavaa uutta levyään.

Reijo Taipale on elävä legenda, jonka levyjä on myyty huikeat yli miljoonaa kappaletta. Hänelle on luovutettu menestyksekkään uransa aikana peräti 16 kultalevyä ja lukuisia platinalevyjä mukaanlukien Topi Sorsakosken kanssa levytetty menestysalbumi Kulkukoirat.

Taipaleen levytysura alkoi vuonna 1962 kappaleilla ”Aila” ja ”Yön hetket”. Puoli vuotta myöhemmin levytetty Unto Monosen ”Satumaa” toi nuorelle artistille pysyvän paikan tangosolistien eturivissä. Hän on esittänyt kappaletta yli 7000 kertaa, mikä kertoo klassikoksi muodostuneen kappaleen suosiosta.
Vuonna 1993 Taipale esiintyi Markku Pölösen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa ”Onnen maa”. Hän oli myös Iskelmä-Finlandia –palkinnon ehdokkaana vuonna 2007.

73-vuotias Satumaan kuningas ei suostu hiljentämään tahtiaan, vaan valmistelee paraikaa myöhemmin syksyllä julkaistavaa uutta levyään hänen pitkäaikaisen tuotantopäällikkönsä, Seppo Matintalon, sekä tuottaja Esa Niemisen kanssa.

Uuden levyn ensimmäinen maistiainen ”Maailmanlopun tie”, on alunperin Chris Rean säveltämä takavuosien hitti ”Road To Hell”, jonka sovituksesta vastaa Esa Nieminen ja suomenkielisestä tekstistä Jari Salonen.

Keikkakalenteri
6.7. Miehikkälän ja Kymenlaakson pelimannipäivät, Myllylammen lava
2.8. Somero, Esakallio
3.8. Säänjärvi, Säänjärven lava
9.8. Koria, Kallioniemi
10.8. Vesivehmaa, Jenkkapirtti
23.8. Nutikka, Nutikan lava
24.8. Mäntsälä, Suurlava
31.8. Riihimäki, Riutta
7.9. Lapua, Luhurikan lava

Kilpailut

Uusimmat